Saturday, January 30, 2010

Valokuvauksen ihanuudesta.

Parhaat fiilikset vähään aikaan tuli valokuvista jotka otin pari päivää sitten.

Oon pitkään miettiny, että haluisin kuvata valokuvasarjan kaikista niistä esineistä ja asioista joiden keskellä oon eläny lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta en oo teknisesti osannu toteuttaa sitä kun en omista omaa irtosalamaa. Nyt kuitenkin koulun salamatyöpaja-kurssin yhteydessä onnistuin saamaan käsityksen siitä mitä salamalla voi tehdä, ja sitten tuli se innostus. Se pari viikkoa kadoksissa ollu innostus ja löytämisen ilo iski, ja sain lapsuuden kodista sellaisia kuvia joista olin haaveillu jo pari vuotta; lämpimän sävyisiä ja kodikkaita otoksia erikoisista esineistä ja yksityiskohdista.

Korkean lasivitriinin päältä löytyi ihmeitä: pölyn peittämä venäläinen puuhevonen ja ötökkälaatikko täynnä perhosia, heinäsirkkoja ja ties mitä.

Saa nähdä mihin suuntaan tää sarja lopulta menee, mutta tähän mennessä oon tyytyväinen ja hyvällä mielellä. Huomaan, että mikään muu ei saa mua niin innostuneeksi kuin valokuvaus ja se kun huomaan kameran kennolle tai filmille tarttuneen jotain oikeesti hyvää. Varsinkin kun oon pari viikkoa tässä kituuttanu ja ollu niin maani myyny ton salamakurssin kanssa (ja muutenkin), niin yhdenkin onnistuneen kuvan saaminen tuntuu täydeltä voitolta.

Jotain tän suuntaista kokonaisuutta aattelin alkaa rakentamaan, mutta kuvia tulee varmasti vielä paljon lisää.

Huomaan, että valokuvista ja luovuudesta ylipäätään saan pitkäaikaisen onnellisuuden tunteen, kun kirppareilla käyminen ja materian haaliminen taas antaa vain hetkellisesti hyvän olon. Rakastan kyllä kauniita esineitä ja vaatteita, ja mulle on tosi tärkeetä miltä mun koti näyttää ja mitä mulla on päällä, mutta rajansa kaikella. Tänäänkin ois taas aamulla tehny mieli lähteä kirppareita kiertämään, mutta päätin olla menemättä. Teen mieluummin hyvää ruokaa, kuuntelen musiikkia ja nautin niistä asioista mitä mulla jo on.

Kun eilen taas kerran tajusin, että valokuvaus todella on se mistä saan parhaat fiilikset ja onnistumisen tunteet, niin päätin taas herätellä eloon niitä haaveita mitä mulla on. Näyttelyn pitäminen on yks juttu mikä mun mielessä on pyöriny, ja sen ajattelin nyt siirtää ajatusten tasolta toteutukseen. Ainakin käyn kysymässä.

Wednesday, January 20, 2010

Punainen.

Nyt mulle on vähitellen viimepäivien aikana alkanu hahmottumaan salamakuvauksen mahdollisuudet. Oon aina pitäny salamaa karuna tunnelman tappajana ja studiokuvaukseen liittyvänä pakollisena juttuna, mutta ilmeisesti siitä on muuhunkin kuten täydentämään vallitsevaa valoa. Alan olla jo kolmen päivän salamakurssin jälkeen niin ihastunu ton irtosalaman mahdollisuuksiin, että pakko varmasti hankkia oma viimeistään kesään mennessä.

Tänään oli pelkkä kuvauspäivä ja tehtävänä ottaa kuvia suoralla salamalla sekä kokeilla heijastaa salama eri pinnoista. En oikeestaan keksiny mitään kummosta niihin kuviin, kunhan otin jotain, mutta nyt sitten innostuin oikeesti kun kokeilin yhdistää salaman vallitsevaan valoon sekä vetää vielä värien osalta nupit kaakkoon.

Punaista, punaista, punaista - ite tykkäilen ja oon tyytyväinen kun kerrankin onnistuin tekemään jotain kivaa salamalla. Näitä kuvia en ikävä kyllä voi näyttää huomenna, koska niissä tehtävissä piti käyttää pelkkää salamavaloa, mutta eiköhän näidenkin kuvien vuoro vielä tule.

Ja punaisesta aiheesta jatkaakseni voisin sanoa, että alan vähitellen lämpeemään Kentin Röd -albumille, vaikka ensin olinkin täysin vastarannan kiiski sen suhteen. Nyt kuitenkin Hjärta, Vals för satan (din vän pessimisten), Svarta linjer, Ensamheten ja Det finns inga ord kolahtaa jo kivasti, ja voi olla että loppujen lopuksi päädyn vielä joskus pitämään koko albumista. Hartwall Areenan keikalle en oo kuitenkaan maaliskuussa menossa, enkä usko että tulee harmittamaan. Mulle Kent on niin intiimiä ja tunnelmallista musiikkia, että en osaa erityisemmin lämmetä ajatukselle, että näkisin ne mammuttimaisella Areenalla, vaikka niiden musiikki onkin mulle tärkeetä ja merkitsee edelleen paljon.

Vielä tää yks biisi ja sitten katoa peiton alle.

Monday, January 11, 2010

Munkasta Skatalle.

Kävin tänään pitkästä aikaa kuvailemassa, viimeisenä lomapäivänä - tosin en tienny vielä tänkin päivän olevan lomaa vaan luulin koulun alkavan jo tänään eikä huomenna. Jos oisin tienny asian oikeen laidan aamulla niin tuskin oisin onnistunu repimään itteäni kahdeksan jälkeen hereille ja suuntaamaan kymmenen aikaan kohti Munkkiniemeä. Nyt kuitenkin kävi näin ja hyvä niin.

Tänään siis suunnistin kameran kanssa Munkkiniemeen ja se kyllä kannatti - oli todella upee sumuinen pakkasilma ja aurinkokin pilkahteli aina silloin tällöin esille. Näkymät oli kuin suoraan talvisesta Narniasta. Varsinkin puut oli jotain aivan uskomatonta. Kun sääolosuhteet on oikeat, niin paikka kuin paikka muuttuu epätodelliseksi ja mielenkiintoiseksi. Välillä tuntui täysin mahdottomalta edes käsittää miten kauniilta maailma voikaan näyttää sopivan paksuun lumipeitteeseen ja sumuverhoon kiedottuna.

Ei ollu mikään ihme, että tollasella säällä Munkkiniemen ranta parveili valokuvaajista ja jäätä kansoitti luistelijat ja koiran ulkoiluttajat. Kuvailin siellä niin pitkään kuin noin kylmällä ilmalla pystyin ja suuntasin sen jälkeen vielä Katajanokalle. Viimeiset kolme kuvaa siis sieltä.

Oli kiva päivä ja huomenna sitten taas kouluun!

Ps. Unohdin ihan kertoa miten järjetön duuni mulla olikaan näiden kuvien kanssa, koska en muistanu, että mun kameran kenno on kuin jonkin suuremman luokan tahmatassun jäljiltä eikä f8 pienemmällä aukolla kannata ees kuvitella kuvaavansa. No, tämän kaiken unohtaneena pistin surutta menemään aukolla 18 ja voi jo arvata miltä lopputulos näytti - joka ikisessä kuvassa oli kymmeniä pieniä ja suuria mustia pisteitä. Teki niin mieli vajota maan alle, kun näin noi kuvat koneella, mutta kiitos sinnikkään kuvankäsittelyn ja Photoshopin, niin sain kuin sainkin kuvat näyttämään hyvältä. Seuraavaksi voisinkin kiikuttaa kameran puhdistukseen...