the missing elements in me.

Valkoinen muotokuva / White portrait

2012-02-02T18:53:00.005+02:00

Valkoinen muotokuva, osa 1 ja 2 / White portrait, part 1 and 2

Hannu Karjalaisen vetämällä liikkuvan kuvan kurssilla saatiin ekan pienen videoharjoituksen aiheeksi muotokuva. Teippasin paperin ylälaidasta muutamalla teipillä seinään, laitoin kameran päälle, hivuttauduin paperin taakse ja aloin painella paperia sormilla kasvojeni muotojen mukaan. Kiinnosti tietää millaisen omakuvan voisin tällä tavoin luoda, ja myöskin miltä itse tekoprosessi näyttäisi videoituna.

Videon sijaan esittelen nyt kuitenkin vain kaksi tekemisen ohessa syntynyttä valokuvaa, sillä videomateriaalista jäi uupumaan liikaa asioita: tarkennus ei meinannut osua kohdilleen ja valoa oli liian vähän (vaikka sitä ei valokuvista huomaakaan). Lisäksi jäin kaipaamaan lähikuvia, sekä vaihtuvia kuvakulmia. Ongelma oli siinä, että menin keksimään koko kuvausidean vasta yhdentoista aikaan illalla, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa sekä kuvaajan, että mallin roolit itse. Valokuvia tehdessä se vielä sujuu suht helposti, mutta videon kanssa huomasin homman olevan aivan mahdotonta. Siksi siis still-kuvia.

/

In a video making course we got a small assignment called "Portrait".

So I taped a large sheet of paper on the wall, pressed rec, moved behind the paper and started to press the paper with fingers on my face. I wanted to see what kind of portrait I could create that way, and also how the making process itself would look like on a video. However, the video clips didn't really turn out the way I would have wanted, so instead of a video I'll just show you two stills that I took during the process.

Katse / Gaze

2012-01-31T00:56:00.003+02:00

Mulla on vahva tunne, että mun kandityö tulee olemaan jotain tämmöstä.

/

I have a strong feeling that my BA-work will be something like this.

Kalenteri / Calendar

2012-01-26T11:28:00.002+02:00

Sisko muutti nyt tammikuussa poikaystävän perässä Berliiniin. Halusin antaa mukaan jotain itse tehtyä, jolla toivottavasti olisi sekä tunnearvoa, että käyttöarvoa, joten päädyin kokoamaan siskolle 2012 vuoden seinäkalenterin. Kuukausien ja viikonpäivien nimet halusin kahdella kielellä: suomeksi ja espanjaksi, sillä siskon poikaystävän äidinkieli on espanja, ja olisi tuntunut tylsältä tyytyä pelkkään englantiin. Kalenterin kuvituksena käytin ottamiani valokuvia ja oma haasteensa oli yrittää löytää jokaiseen kuukauteen tunnelmaltaan ja/tai vuodenajaltaan sopiva valokuva.

Lopullisen kalenterin tulostin A4-koossa - jokaisen kuukauden omalle paperiarkilleen, laminoin arkit ja kiinnitin ne yhdeksi nipuksi metallisella klipsillä.

/

My sister just moved to Berlin. Before she left I wanted to give her a gift. I thought it should be something self-made that would have both use value and sentimental value, so I ended up designing a 2012 wall calendar. I wrote everything in Finnish as well as in Spanish, and picked the photos from my own files. It was surprisingly hard to find photos that would somehow express the feeling and/or season of a spesific month.

The final calendar was printed in A4-size - each month in it's own sheet, the sheets were laminated and then combined together with a metal clip.

Kaikki kaksitoista kuukautta - kahdeksan kuvista on Suomesta, kolme Berliinistä ja yksi Amsterdamista. / All twelve months - eight photos from Finland, three from Berlin and one from Amsterdam.

Hahmottelua / Sketching

2012-01-03T11:38:00.005+02:00

Eilen teki mieli ottaa muutama kuva. En usko näiden kuvien olevan mitään valmista tai erityisen mielenkiintoista tällaisenaan. Nämä on lähinnä hahmottelua ja toivottavasti prosessointia jotain uutta kohti. Yritän vain tehdä sitä mikä tuntuu nyt luonnolliselta, itselle ajankohtaiselta ja hyvältä. Prosessityöpajan hengessä koitan muistuttaa itselleni, että tärkeintä on prosessi eli tekeminen, ei lopputulos.

/

Yesterday I took some photos. I don't think these are anything finished or particularly interesting, but more like sketching and prosessing towards something hopefully new. I try to do things that I feel natural and good to do right now. Most important is process, not final result.

TEAK: Lokki / The Seagull

2011-12-25T23:46:00.002+02:00

Anton Tsehov: LOKKI

Suomennos: Jalo Kalima
Ohjaus: Jarno Kuosa
Sävellys ja musiikin ohjaus: Mari Sainio
Lavastus: Perttu Sinervo
Pukusuunnittelu: Kirsi Gum
Valosuunnittelu: Jonathan Miller
Valosuunnittelijan assistentti: Milka Timosaari
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Koreografinen konsultaatio: Anna Maria Häkkinen ja Jarkko Partanen

Rooleissa: Kai Bäckström, Essi Hellén, Johannes Holopainen, Misa Lommi, Aija Pahkala, Alisa Salonen, Asko Vaarala, Vesa Vatanen, Jesse Vinnari ja Aaro Wichmann

Viulut: Satu-Maija Aalto/ Erika Lukin-Laivuori / Meriheini Luoto
Alttoviulu: Aino Viren
Sello: Martti Laivuori
Klarinetti: Kristiina Virkkilä/Sebastian Brenner
Piano: Otto Falk
Laulu: Emma Suszko/Anu Ontronen

"Näen sattumalta pilven, joka on flyygelin muotoinen."

Jarno Kuosan ohjaaman Anton Tsehovin Lokki-näytelmän ensi-ilta oli TEAKissa 1.12.2011. Sitä ennen olin Annan kanssa kuvaamassa näytelmän harjoituksissa useampana päivänä.

Täytyy sanoa, että toi näytelmä veti mut todella kovaa mukaansa. Lokki-ihmisten kanssa oli niin suuri ilo työskennellä, että harmittaa edelleen etten ehtinyt kuvaamaan yhtäkään läpimenoa vaan ainoastaan harjoituksissa. Harmittelut on kuitenkin parempi unohtaa, sillä se kaikki missä sain ja ehdin olla mukana oli aivan mieletöntä. Tuntui hienolta päästä seuraamaan näytelmän rakentumista niin läheltä, kirjaimellisesti välillä kameran kanssa hakkeessa uiden.

Lähes kaikki kuvat otin vanhalla filmikameran manuaalitarkenteisella 50mm f1.8 -objektiivilla. Automaattitarkennuksen puuttuminen ärsytti jonkin verran, sillä osa hyvistä tilanteista meni täysin ohi vain sen takia etten ehtinyt tarkentamaan tai tarkensin hieman ohi, mutta yllättävän hyvin sillä silti pärjäsi. Tykkään ton nimenomaisen objektiivin polttovälistä ja pienestä syväterävyydestä niin paljon, että mun on vaikea vaihtaa kameraan mitään toista. Yhdet harjoitukset kuvasin koulun 35-105mm lainaobjektiivilla, mutta se ei tuntunut omalta. Johtopäätös: täytyy ostaa uusi 50mm objektiivi.

Kuvaamisten jälkeen kävin katsomassa Lokin ensi-illassa, sekä toisen kerran vielä puolitoista viikkoa myöhemmin. Jälkimmäisen kerran jälkeen olo oli näytelmästä niin vaikuttunut, että en saanut yöllä unta. Edelleenkin menee kylmät väreet kun muistelen muutamia kohtauksia ja tapahtumia, mm. Treplevin hyppimisiä ja rytmikkäitä tömistyksiä sekä niiden jälkeen seurannutta huutoa. Huh.

/

"My eye falls on that cloud there, which has the shape of a grand piano."

Just before December I photographed together with Anna Anton Tsehov's The Seagull directed by Jarno Kuosa . I'm still a bit disappointed that I only had time to shoot in shorter rehearsals, not when the actors went through the whole play without stopping. But despite of that I felt very much honoured to have an opportunity to see and photograph this play so close. There were moments when I literally swum in the woodchips with my camera.

I took almost all of the photos with my old 50mm f1.8 lens. The only minus of this great lens is that it works only with manual focus, so of course I wasn't quick enough and I missed some things, but I think it still worked quite nicely. I also tried 35-105mm lens that I got from school, but somehow it didn't feel right. Conclusion: I'll have to buy a new 50mm lens.

When the shootings were over and the play was ready I saw it two times. After second time I was so impressed that couldn't really sleep. And I still get shivers when I think about some scenes and things that happened - like Treplev's jumping and rhytmical stomping which were followed by a yell. Oh my.

Muisto pääsiäisyöstä / Memory of Easter night

2011-12-09T23:25:00.011+02:00

Tästä kuvasta tulee mieleen Pietarin matka ja pääsiäisyön jumalanpalvelus puolentoista vuoden takaa. Muistan, että ymmärsin vain muutaman venäjänkielisen sanan sieltä täältä, mutta se ei estänyt minua ymmärtämästä muistin ja tunteen kautta. Ilman kielitaitoakin, huomasin osaavani lausua rukoukset mielessäni lähes sanasta sanaan suomeksi. Tuntui hyvältä. Myöhemmin kuulin isältä, että olin ollut samassa kirkossa jossa Dostojevski oli käynyt viimeisinä elinvuosinaan.

/

Looking at this photo makes me remember the Easter night in St. Petersburg, Russia in 2010. The Easter vigil. I didn't really understand the language, but I understood everything with memory and emotions. It felt good. Later I heard from my dad that I had been in the same church where Dostojevski had visited in his last years.

TEAK: Koreografiopiskelijoiden sooloilta "SOLO"

2011-12-07T15:46:00.008+02:00

Kävin hieman reilu viikko sitten Teatterikorkeakoulussa kuvaamassa esityskuvia koreografiopiskelijoiden sooloillasta nimeltä SOLO. Koreografeja oli kolme: Laura Lehtinen, Katri Liikola ja Kati Raatikainen. Sen lisäksi, että kukin koreografi oli luonnollisesti suunnitellut oman tanssiesityksensä, niin jokainen myöskin tanssi koreografiansa itse.

Menin kuvaamaan näitä sooloja täysin tietämättömänä mitä tuleman pitää, joten kuvien ottaminen oli hetkittäin aikamoista hakuammuntaa, mutta oli tässä työskentelytavassa myöskin jotain mistä pidin järjettömän paljon. Nimittäin jännitystä. Täytyi olla tarkkana, seurata intensiivisesti, yrittää ymmärtää mikä on olennaista ja mikä ei, mikä on yhden tanssibiisin ydin, ja kun osa tästä ytimestä näyttäytyi niin täytyi olla nopea ja yrittää napata jotain kameran avulla talteen.

/

A week ago I photographed Theatre Academy Helsinki's choreography students' solo dance performance night called SOLO. There were three choreographers: Laura Lehtinen, Katri Liikola ja Kati Raatikainen.

Koreografia ja tanssi / Choreography and dance: Katri Liikola

Koreografia ja tanssi / Choreography and dance: Laura Lehtinen

Koreografia ja tanssi / Choreography and dance: Kati Raatikainen

Joulumyyjäiset 2.-4.12.2011! / Christmas Sale 2.-4.12.2011!

2011-11-26T22:44:00.013+02:00

Taideteollisen korkeakoulun TOKYO ry:n järjestämät perinteiset joulumyyjäiset on jo viikon kuluttua. Oon siellä myymässä valokuvaprinttejä ja käsintehtyjä polaroid-magneetteja. Printit on kokoa A3 ja magneetteja löytyy suuressa ja pienessä koossa. Lisäksi myytävänä on muutama kehystetty valokuva.

Joulumyyjäiset on avoinna pe 2.12. klo 13-18, la 3.12. klo 9-18 ja su 4.12. klo 9-18. Paikkana on Mediakeskus Lume / Taideteollisen korkeakoulu, Hämeentie 135 C, Helsinki. Kannattaa muistaa, että maksaminen onnistuu myyjäisissä vain käteisellä. Tervetuloa!

/

There's only a week for my school's annual Christmas Sale. I'll be selling there A3 size prints, big and small handmade polaroid magnets and also few framed photos.

The Christmas Sale is open Fri 2.12. from 1pm to 6pm, Sat 3.12. from 9am to 6pm and Sun 4.12. from 9am to 6pm. Place is Mediakeskus Lume / Taideteollisen korkeakoulu, Hämeentie 135 C, Helsinki. Please note that only cash will be accepted. Welcome!

Mun uusittu käyntikortti. / My new card.

Magneetteja on yhdeksää erilaista kahdessa eri koossa. / Nine different magnets in two sizes.

Tulossa on ainakin kolmeatoista eri kuvaa printtinä. / There's gonna be a variety of thirteen prints at least.

Nyt kolme kehystettyä kuvaa odottelee myyjäisiä mun sängyllä. / Three framed photos are waiting for the Christmas Sale on my bed.

Omakuvia / Self-portraits

2011-11-06T21:29:00.022+02:00

"Dans le port d`Amsterdam / In the port of Amsterdam"

Referring to the song by Jacques Brel.

"At the first light"

"In red"

Valo- ja meikkikokeilua. / Experimenting with light and make-up.

Prosessityöpajan aikana huomaan taas palanneeni omakuvien pariin. Miksi otan omakuvia?

1. Muistoksi itselle, eli dokumentointimielessä.
2. Työskentelytapani takia. Oon luonteeltani aika spontaani kuvaaja ja luotan intuitioon. Kun näen oikean valon ja puitteet hyvään kuvaan, niin lähden vain samantien kuvaamaan ja kokeilemaan mitä syntyy. Useimmiten kun tätä tapahtuu, niin olen omassa kodissani, yksin. Eli ei ole ketään toista jonka voisin tunkea sinne kameran toiselle puolelle.
3. En osaa enkä edes halua suunnitella kuviani kovinkaan tarkkaan etukäteen. Kun lähden kuvaamaan niin harvemmin tiedän mitä lopputulos tulee olemaan. Entä jos kuvista ei tulekaan mitään ja olen käyttänyt niihin kolme tuntia? En siis halua vaivata toisia ihmisiä turhaan, itseäni kyllä useinkin.
4. Siinäkin tapauksessa, että joku suostuu tulemaan malliksi, niin ongelmaksi muodostun minä itse - en ole hyvä sanallistamaan mitä haluan ja haen. Miten kuvailisin kuvia joita en oikeastaan osaa edes vielä nähdä omassa päässäni? Menen herkästi tästä syystä lukkoon. Itseni kanssa kun työskentelen niin ei tarvitse selittää mitään, voin vain kokeilla asioita, joista syntyy vähitellen ideoita ja vähitellen myös se visio mahdollisesti lopullisesta kuvasta.
5. Mulla ei oo rohkeutta sanoa mallille, että voisitko sä pistää pään tohon kultakalamaljaan.
6. Itseni kanssa työskennellessä osaan keskittyä paremmin.
7. Tuntuu hyvältä jos voin saada itseni näyttämään kameran edessä siltä miltä haluan. Hyvä omakuva nostaa itsetuntoa.

/

It seems like I'm fond of self-portraits again. Why do I take self-portraits?

1. I want to document me and my life.
2. Because of the way I work. I'm quite spontanious photographer and I tend to rely on intuition. When I see the right lighting and place that could lead into a good photo I don't really think, I just take photos and look how things turn out. Most of the time when this happens I'm alone at home, so there's nobody else I could put in front of the camera.
3. I don't want to plan my photos beforehand. When I begin to photograph, I rarely know what I'm doing. I just try and try and fail and try again. Sometimes I use three hours and get just bad pictures, so I don't want to bother anyone else. I can bother myself.
4. Even if I had a model, there would be a problem. I'm not that good at verbalizing what I want. When I work with myself, I don't have to explain. I can just do and try different things.
5. I don't have guts to say to a model that can you put your head in that fishbowl.
6. I can concentrate better when I work on my own.
7. It feels good if I can make myself look the way I want in front of the camera. A good self portrait raises my self esteem.

Amsterdam 25.9.-2.10.2011 | osa 3: videoita

2011-10-30T18:23:00.015+02:00

Hitunen vielä Amsterdamia (ja Helsinkiä), mutta valokuvien sijaan kahden videon muodossa.

Musiikki/Music: JURI - Days Before

Musiikki/Music: JURI - Void

Kuva tärisee ja osa otoksista on turhan pitkiä, mutta video tuntuu muotona mulle kiehtovalta, vapauttavalta ja inspiroivalta. Joltain ihanan uudelta ja virkistävältä - liike, rytmi, toisto, jatkuvuus. Kuin uusi ulottuvuus.

Kummankin videon musiikki on veljeni JURIn käsialaa. Tekee mieli tehdä lisää kokeiluja.

/

I'm experimenting with video for the first time. I shot these in Holland and Helsinki, Finland. The picture shakes more than it should and some of the parts are too long, but I'm fascinated. Kind of an inspiring and liberating feeling to play with motion and rhythm instead of still images.

Tunnelmapaloja runoklubilta.

2011-10-30T10:58:00.012+02:00

Poetry Jam -lavarunousklubi vietti 2-vuotis kemujaan 20.10.2011 Café Mascotissa ja olin siellä sekä valokuvaajan roolissa, että tietysti katselemassa ja kuuntelemassa meininkiä. Illan isännän, Helsinki Poetry Connection -kollektiivin perustajan Harri Hertellin johdolla esiintymässä olivat Mikko Myllylahti, Jani Nieminen, Jussi Wahlgren, Kääpiö, Yrjänä Sauros sekä Pelle Miljoona. Lisäksi open mic -session aikana lavalle sai nousta kuka tahansa ja taukojen aikana levyjä oli pyörittämässä Janne Lastumäki. Oli mielenkiintoista, tunnelmallista, inspiroivaa ja kodikasta. Eiköhän osa tunnelmasta välity myös kuvien kautta.

/

Helsinki Poetry Connection's Poetry Jam -club celebrated it's 2nd anniversary. Hopefully the nice and cozy atmosphere comes through the photos.

Amsterdam 25.9.-2.10.2011 | osa 2

2011-10-21T02:01:00.008+03:00

Lisää kuvia elikkäs viimeisen illan baaritunnelmia Amsterdamin reissulta.

/

The last night in Amsterdam.

Amsterdam 25.9.-2.10.2011 | osa 1

2011-10-12T23:56:00.015+03:00

Matkattiin reilut kaksi viikkoa sitten prosessityöpajakurssilaisten kanssa viikoksi Amsterdamiin. Vaikka ulkomailla oleminen on aina jossain määrin epätodellista, etenkin lyhyemmillä matkoilla, niin tämä taisi olla tähän mennessä mun epätodellisin matkakokemus. Osansa oli niin ihmisillä, kaupungilla kuin annetulla koulutehtävälläkin jota tehtiin koko viikon ajan.

Amsterdam näyttäytyi mulle lähinnä rentona, rauhattomana, tiheänä ja ahdistavasti täyteen ahdettuna pyöräilijöiden kaupunkina, jossa jalankulkijoille ei ole sijaa. Pidin pienistä kahviloista, museoissa nähdystä taiteesta, haikaroista ja yövalaistuksessaan romanttisesti välkehtivistä kanaaleista, mutta pienistä hetkellisistä sykähdyttämisistään huolimatta Amsterdam jäi mulle aika etäiseksi. Huomasin kaipaavani epätoivoisesti omaa tilaa ja omaa rauhaa. Tosin sitäkin kyllä tarjoutui täysin yllättäen kahteenkin otteeseen, ensin kasvitieteellisessä puutarhassa ja toisen kerran vielä kun otettiin viikon puolivälin jälkeen Alisan ja Hetan kanssa juna Zandvoortiin, kaupunkiin meren äärelle.

Kasvitieteellisessä rakastuin perhosiin ja meren äärellä, no mereen, aaltoihin, kuohunaan, kohinaan, hiekkaan, simpukoihin, valoon ja ylipäätään siihen tunteeseen, että olen täällä. Kummaa miten kirosanat on lähes ainoita sanoja joita osaa muodostaa silloin kun jokin tulvii sisäisesti aivan tuhatta ja sataa yli. Atlanti - siinä oli ehdottomasti mieleenpainuvin ja huipuin kokemus koko reissussa. Jotain sellaista jota en unohda.

Koulutehtävää toteutin lähinnä metodilla pidä kamera kokoajan mukana, joten valokuvia kertyi aikamoinen määrä, ja lyhyitä videopätkiäkin jonkin verran. Teki myöskin hyvää, että oli pakko kirjoittaa työskentelypäiväkirjaa. Sanoisin, että toi viikko avasi aika paljon asioita ja toi tuoreempia ajatuksia, mutta myöskin mahdollisuuden katsoa hieman taaksepäin. Amsterdamia en jää varsinaisesti kaipaamaan, mutta Atlantia jalkapohjissani kyllä.

/

We had a one week trip to Amsterdam. Lots of museums. Rembrandt, Mondrian, Malevitch, just to name some. Walking and wandering. Bars and cafés. I kept my camera with me 99% of the time, partly because of a school assignment that we had to work with, but also just for the pleasure of taking photos.

Most spectacular thing for me during the trip was the Atlantic Ocean. To see it, to to smell it, to feel the sand and the water in my bare feet and to hear the sound of waves. I can say Amsterdam wasn't really my cup of tea in the end but I do miss the Atlantic Ocean.

URB11: Arteles City Walks, Jos Olisin, Helsinki Poetry Jam ja URBANAPA

2011-09-11T01:23:00.008+03:00

Tässä tulee viimeinen satsi URB11-festivaalin kuvia: kaupunkitilan haltuun ottamista, teatteria, runoutta ja klubimeininkiä.

--
Arteles City Walks: Ooh-Cheeki Helsinki
30.7.2011 / kaupunkitila

Paris Hiltonin ja Britney Spearsin kaltaisia pinkkejä purkkaidoleja mukailevat motellisiskot Paris ja Tacky taiteilevat campin, kitschin ja julkkiskulttuurin rajamailla, ja johdattavat ryhmän astetta fantastisempaan Helsinkiin.

Oppaat: The Motel Sisters - Paris & Tacky (AU)
--

--
Arteles City Walks: Negatiivinen ja positiivinen tila
30.7.2011 / kaupunkitila

Kansainvälinen ja monipuolinen taiteilijaryhmä johdattaa yleisön tarkastelemaan kaupunkitilan muuttumista, muuttamista ja uudelleensovittamista Helsingissä.

Oppaat:
Säveltäjä ja basisti Brendan Carn (US)
Kuvataiteilija ja korusuunnittelija Shari Pierce (DE)
Tekstiili- ja kuvataiteilija Kathryn Zazenski (US)
Kuvataiteilija ja valokuvaaja Trevor Amery (DK)
Mediataiteilija Kelly Monico (US)
Taidemaalari Hilja Roivanen (UK)
--

--
Jos Olisin
2.8. ja 3.8.2011 / Stoa

Nuoret tutkivat ja tulkitsevat ARS 11 -näyttelyyn liittyviä afrikkalaisen nykytaiteen teemoja esittävän taiteen keinoin.

Ryhmän ohjaajina:
teatteri-ilmaisun ohjaaja Elina Izarra Ollikainen
musiikkipedagogi Meri-Tuuli Saarnio
--

--
Helsinki Poetry Jam
5.8.2011 / Café Kiasma

Esiintymässä:
Harri Hertell
Suvi Valkonen
Dxxxa D
DJ Leo Luxxxus
--

--
URBANAPA Klubi
3.8.2011 / Kansallisteatterin lavaklubi

UrbanApa & Friends on nuorten tekijöiden uusi ja raikas klubikonsepti, jossa perinteinen klubi-ilta muuttuu sarjaksi yllättäviä käänteitä ja hauskoja esityksiä. Luvassa on tanssia, laulua, performansseja, mahtavaa musiikkia ja railakasta meininkiä!

Mukana menossa mm. Kati Korosuo, Anniina Jääskeläinen, Sonya Lindfors, Miika Laakso, Erno Aaltonen, DJ DP Soul, Dance.fi Siéva ja Slaughterhouse 4.

URB11: Avajaiset

2011-08-27T10:12:00.007+03:00

URB11 -festivaalin avajaisia vietettiin perjantaina 29.7.2011. Ilta lähti käyntiin Suomi kuvaa -kollektiivin (Juuso Noronkoski, Sauli Sirviö & Matti Tanskanen) Wild Dogs Crying Out in the Night -näyttelyn avajaisilla Kiasman pihalla.

Näyttelyn avajaisten jälkeen menoa jatkettiin sisätiloissa Weeam Williamsin Hip Hop Revolution -elokuvan, DJ 3rrdin, Ebunoluwa Kivisen, Tripple 2:n sekä Gracias:in voimin. Illan päätöksenä nähtiin True Blue Market -tanssijoiden esitys Kiasman aulassa. Viimeksi mainitusta en kuitenkaan saanut oikeen mitään kuvia.

URB11: Dublin2

2011-08-10T15:10:00.004+03:00

5.-7.8.2011 Lasipalatsin aukiota kansoittivat korkeat aidat, puiset vartiotornit ja aitojen sisäpuolelle levittäytyvät lukuisat teltat pakolaisineen. Kyseessä oli URBin ohjelmistoon kuuluva Dublin2, Euroopan Unionin turvapaikkapolitiikkaan pureutuva kaupunkiliveroolipeli Helsingin keskustassa. Pelin suunnittelusta vastasivat taiteilijat Johanna Raekallio, JP Kaljonen ja Haidi Motola.

Siitä huolimatta, että olin itse kokoajan täysin tietoinen, että kyseessä on vain liveroolipeli, niin kyllä sen asetelman näkeminen pisti ajattelemaan: mitä mahtaakaan olla oikean pakolaisen elämä. Mitä on jatkuva turvattomuus, syrjäytyminen, halveksunta ja yksinäisyys. Suosittelen Birds of immigrants -blogia, jos aihe kiinnostaa.

URB11: Sometimes I think I can see you

2011-08-09T22:38:00.011+03:00

Mariano Pensottin esitys Sometimes I think I can see you oli viime viikolla kolmena iltana koettavissa Elielinaukion bussikatoksessa osana URB11 -festivaalin ohjelmaa.

Lähtökohtana esitykselle oli neljä kirjailijaa: Aina Bergroth, Kaisa Ijäs, Matti Kangaskoski ja Eino Santanen, joilla kullakin oli oma paikkansa bussikatoksessa ja läppäri jolla kirjoittaa. Aiheet poimittiin ympäriltä - ihmisistä, hetkistä ja sattumista, ja näistä lähdettiin luomaan pieniä tarinoita. Tarinoita jotka pian ilmestyivätkin muutama sana kerrallaan kirjailijoiden läppäreiltä edessä oleville screeneille kaikkien nähtäville. Lukuisia kertoja joku viaton ohikulkija tai bussin odottelija sai yhtäkkiä huomata olevansa livenä syntyvän kertomuksen päähenkilönä.

Kuvasin kahtena iltana: torstaina oli enemmän ihmisiä paikalla, lauantaina taas screenien tekstit näkyi huomattavasti paremmin kun taivas oli pilvessä.

/

Mariano Pensotti's performance called Sometimes I think I can see you was going on at Elielinaukio on three nights as a part of URB11 -festival.

There were four screens and four writers with their laptops: Aina Bergroth, Kaisa Ijäs, Matti Kangaskoski and Eino Santanen. They observed and wrote about the things they saw - and at the same time everything they wrote was projected on the screens so that people could read it. It was so interesting to see people's reactions - confusion, amazement, laugh, joy, smiles.

"hän lukee tekstiviestiä / jonka sai hetki sitten / Siniruudulliseen paitaan pukeutunut mies penkillä / laiturin 35 edessä / sytytti juuri savukkeen"

"Pojalla on kirahvi. / Aikamoinen, varmasti hänelle rakas. / Onko päivä ollut kiva?"

"Ponnaripäinen tyttö / keltaisessa hameessa / juttelee ystävättärensä kanssa / screenien välissä"

Nainen punainen laukku olallaan / miten ilta on sujunut? / Lutkawalk / oli hauska / ja järkevä / Koko matka / Kiasmalta Kaisaniemenpuistoon / se mikä oli kummallista / oli että hänen miehensä kysyi oliko teillä turvallinen olo / - oli kyllä / ensi vuonna sama uudelleen / ihmiset olivat ystävällisiä / Miksei rakkaudesta?"

"toivoisin kovasti / että hän antaisi pusun / seuralaiselleen/ en tiedä miten he tähän reagoivat / en katso / se ei ole minun asiani / hieman tahdikkuutta / toki / haluan jättää sen heidän harkintaansa / hauskaa / mukavaa iltaa"

Päädyin itsekin ainakin kahden kirjailijan päähenkilöksi.

1.

"Tyttö kulkee kamera kaulassa / hän on ehkä komennolla / työmatkalla / Miten sun ilta on menny? / Punakuvioisessa hameessa / ja mustassa neuleessa / laukku olalla / lisää kuvia / dokumentoi tätä yhteistä hanketta"

2.

"nainen kuvaa valkokankaita / ja kirjoittajia / hänellä on musta paita ja mustat hiukset / hän on toimittaja / tai valokuvaentusiasti / joka ottaa aina kymmeniä kuvia / mutta näyttää toimituksessa vain murto-osan / loput hän tallentaa ulkoisille kiintolevyille / tulevaa näyttelyä varten / luulen että valotusta on nyt hiukan liikaa / suurenna hiukan aukkoa"

URB11: True Blue Market

2011-08-06T02:24:00.015+03:00

--

True Blue Market
2.8. ja 3.8.2011 / Stoa

Koreografia/Choreography: Sébastien Ramirez ja Hyun-Jung Wang
Assistentti/Assistant: Anniina Jääskeläinen
Tanssijat/Dancers: Ima Iduozee, Karoliina Lahdenperä, Aksinja Lommi, Marika Peura
Valosuunnittelu/Lighting Design: Jani-Matti Salo
Äänisuunnittelu/Sound Design: Jean-Philippe Barrios
Pukusuunnittelu/Costume Design: Annette Tamminen

--

LISÄYS! Videokooste True Blue Market -esityksestä!

Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kuvasin Sébastien Ramirezin ja Hyun-Jung Wangin True Blue Market -tanssiteoksen. Ensin läpimenon, sitten kaksi varsinaista esitystä.

En ollut aiemmin kuvannut mitään vastaavaa; en tanssia tai teatteria, joten olo oli maanantaina todella eksynyt. Tuntui, etten tiedä yhtään mitä teen. Oli hetkittäin todella hämärää. Viisi tanssijaa, välillä yhdessä, välillä erikseen. Yritin kuitenkin räpiköidä ja löytää kameraan umpimähkään kokeilemalla oikeat asetukset, josko tulisi tsäkällä lottovoitto. No tulihan se parin otoksen kohdalla jo ensimmäisenä päivänä, mutta olo oli silti maanantai-iltana aika musertunut kun katsoin kuvia läpi ja tajusin miten suuri osa niistä oli epätarkkoja. Jos mun jotain on vaikea sietää, niin totaalisia epäonnistumisia valokuvaukseen liittyen, ja maanantaina tuntui, että olin mokannu täysin.

Päätin siis yrittää uudelleen. True Blue Marketin ensi-iltana kuvaus sujuikin sitten huomattavasti paremmin; tiesin mitä oli tulossa, joten pystyin ennakoimaan valot, nopeat ja hitaat kohdat, liikkeiden suunnat jne. Suurimman osan kuvista nappasin ylhäältä parvelta ja se toimi. Sain mielestäni kuviin mukaan esityksen tunnelman siinä määrin missä sen nyt voi siirtää live-esityksestä valokuvaan.

Tuntui kunnialta saada valokuvata ja nähdä noin upea teos.

/

Remember to check out the video!

On Monday, Tuesday and Wednesday I photographed Sébastien Ramirez's and Hyun-Jung Wang's True Blue Market -dance performance as a part of Kiasma Theatre's URB11-festival.

This was my first time ever to try to shoot a dance performance. I've never been so nervous and anxious than on Monday - it was so dark, especially in the very beginning and I didn't know what shutter speed and ISO I should use. I didn't know anything. I had to just try and fail and try again. It was so frustrating and crushing to see the photos at home and realize that 90% of the stuff was blurry.

So I decided to shoot again - this time from a balcony, because it was the premiere and I wanted to disturb as little as possible. In the end everything went well, and I got the photos that I wanted. I even got so exited that I took some photos on Wednesday too, just to experiment with different angle.

It felt like an honour to have a chance to see and also photograph such a magnificent piece of art.

Näkymiä.

2011-08-03T01:54:00.007+03:00

Kiasman URB11-festivaali on pyörähtänyt käyntiin. Kovalevy varmaan notkuu jo kuvatiedostojen painosta, mutta siitä huolimatta jätän ne kuvat vielä hetkeksi syrjään. Nämä kuvat ovat niiltä viime päivien hetkiltä kun olen siirtynyt paikasta toiseen: jalan, metrolla, bussilla. Ja mikä tärkeintä näkymistä nautiskellen.

/

Here is some recent photos from the moments when I've been heading from one place to another: by foot, metro or bus.

Kirahvi ikkunalaudalla ja muita kertomuksia.

2011-07-26T02:09:00.006+03:00

Paljon Kuopiota ja hieman Helsinkiä viimeisen parin viikon ajalta.

/

Lots of Kuopio and also some Helsinki from the last two weeks.

URB11

2011-07-25T20:30:00.008+03:00

Kiasman URB11-festivaali alkaa nyt tulevana perjantaina eli 29.7. ja jatkuu aina 8.8.2011 asti. Näin tänään URB:in painetun esitteen ensimmäistä kertaa ja yllätyin iloisesti kun mun ottamat kuvat True Blue Market -esityksen tanssijoista näytti ihan kivalta.

(kaikki muut paitsi ylävasemmalla olevat mustataustaiset kuvat on mun)

Nyt odottelen entistä enemmän, että pääsen kuvaamaan esityksiä ja näkemään mitä kaikkea URB:illa on tarjottavana. Suurin osa esityksistä on ilmaisia, joten kannattaa tulla katsomaan.

Kultajuhla.

2011-07-14T20:54:00.000+03:00

MM-kultajuhlan humusta on kulunut jo aikaa, mutta päätin nyt siitä huolimatta koota joitain Helsingin Kauppatorilla otettuja otoksia yhteen. Tapahtumakuvaus vetää mua kovasti puoleensa, ja hyvä niin sillä kuun lopulla mulla alkaa työharjoittelu Kiasman URB11-festivaalilla. Sitä odottelen jo aika malttamattomana, vaikka lomailukin on ihanaa.

Välipala.

2011-07-01T01:25:00.008+03:00

Kesäisenä välipalana muutama satunnainen kuva viimeisen kuukauden ajalta.

/

Just a bunch of quite random photos from the last month.

Yöllistä huumaa.

2011-05-16T17:45:00.002+03:00

Viime yönä Suomi on uusi maailmanmestari! -huudot raikasivat, siniristiliput liehuivat, autot tööttäsivät tauotta ja ihmiset roikkuivat, kiipeilivät ja heiluivat kuka mitenkin ja missä. Ehdottomasti paras tunnelma oli täpötäydessä tupakansavuisessa I-junassa, jossa ihmiset ryskyttivät kattoa ja jengiä istui kirjaimellisesti hattuhyllyllä asti. Ja tänään jatkuu!

Hiussuortuvaisia.

2011-05-12T13:22:00.002+03:00

Kolme omakuvaa kuukauden takaa.

Avajaiset!

2011-05-10T00:27:00.002+03:00

Tervetuloa Jäljillä-näyttelyn avajaisiin tiistaina 10.5.2011. klo. 18-20!

Huhtikuun yksittäiset.

2011-05-08T21:45:00.001+03:00

Vaatesuunnittelua.

2011-04-25T22:57:00.002+03:00

Kuvasin viime viikolla Aallon ylioppilaslehti Ainoon kolme Taikin vaatesuunnittelun opiskelijaa: Julia Petley-Jonesin, Julia Männistön ja Siru Juntusen. Sain koko kuvauskeikkatarjouksen aika viime tingassa, mutta mukavasti se meni siitä huolimatta ja sain sellasia kuvia joihin oon tyytyväinen. Nyt sitten vain jännään, että mitä kuvavalintoja lehden AD tekee, sillä lopulliseen juttuun käytetään luultavasti 4-6 kuvaa.

Julia Petley-Jones

Julia Männistö

Siru Juntunen
Näistä kyllä huomaa taas niin selvästi mun viehtymyksen pieneen syväterävyysalueeseen, jonkin takaa tai läpi kuvaamiseen ja dokumentaarisuuteen. Kevään valo on myös omiaan tekemään ihmeitä.

Kuvatulvallinen.

2011-04-23T00:12:00.010+03:00

Valokuvat on reilun kahden viikon takaa Kuopiosta. En ajatellut tekeväni näitä kuvavalintoja kovin tietoisesti tai jollain tietyllä kaavalla, kunhan halusin valita mielestäni hyvät ja mielenkiintoiset kuvat, mutta nyt näen nämä entistä enemmän päiväkirjamaisena dokumentoimisena. Etenkin kuvissa olevan tunnelman takia.

Oodi esineille / Ode to common things

2011-04-11T02:52:00.006+03:00

Olin ehtinyt pyöritellä tätä aihetta ja ideaa jo hyvin pitkään, mutta se jokin kipinä tai näkemys oli kokoajan pikkasen hukassa. Aika ei ollu ehkä aiemmin oikea. Nyt kuitenkin Pablo Nerudan runon ja dokumentaarisen valokuvauksen kurssin kautta päädyin kuin päädyinkin dokumentoimaan lapsesta asti niin tutuksi tullutta tavarapaljoutta.

Toisille tyhjä tila luo rauhan, joillekin taas lukuisat ympärillä olevat esineet.

Asemalta asemalle.

2011-03-23T21:33:00.001+02:00

Yksi reilu viikonloppu kameran kanssa Kuopiossa sai taas muistikortit täyteen.

Välillä mietin, että enkö koskaan väsy heijastuksiin, niukkaan syväterävyyteen, jonkin läpi/takaa/suojasta kuvaamiseen, pieniin yksityiskohtiin, tunnelmointiin ja arkipäivien romantisoimiseen. Näitä kuvia vain tulee ja tulee ja tulee. Jos jotain haluaisin enemmän niin henkilö- ja muotokuvia. Aitoja ja vilpittömiä sellaisia. Pitäisi vain työntää taas itseään siihen suuntaan.

Puolen vuoden benjihypyt.

2011-03-16T06:51:00.005+02:00

Tein viime vuoden syyskuussa loikan - hypyn kohti itselleni tuntematonta, mutta jollain tavalla jo pitkään mielessäni pyörinyttä ja kiehtovaa aluetta, lehtikuvaa. En tiennyt, enkä erityisemmin edes uskonut sen olevan se mun juttu, mutta jokin sisäinen pakonomainen tunne ajoi siihen, että kysyin syksyllä elo- tai syyskuussa olisiko Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainolla tarvetta uudelle kuvaajalle.

En uskaltanut rajata mitenkään sitä millaisia kuvia haluaisin ottaa. Sanoin kaiken kiinnostavan, etten vain menettäisi mahdollisuuksia, vaikka oikeasti olisin silloin mieluiten pysynyt erossa ihmisten kuvaamisesta. Tiesin edelleen jännittäväni ja saavani epämiellyttäviä sydämentykytyksia tuntemattomien ohjaamisesta kameran edessä, vaikka kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt olla jo Stefan Bremerin kontaktikuvauskurssin karaisema (olin toki osittain). Ja no, tietysti Ainosta sitten lävähti mulle heti ensimmäisenä henkilökuvauskeikka.

Jännitin, valmistelin, suunnittelin, hikoilin, panikoin ja stressasin sitä aivan liikaa suhteutettuna siihen, että itse kuvauksiin ja toimivan kuvan saamiseen meni loppujen lopuksi aikaa sellaiset viisi minuuttia. Hölmö!, joku sanoisi, mutta uskon että ilman kuvauksia edeltäneiden päivien tuskailua tuskin olisin voinut handlata kuvaustilannetta noin varmasti.

Mulla suunnittelu- ja ajatustyö luo parhaan pohjan itsevarmuudelle. Ja kun olen lähtökohtaisesti itsevarma kuvaustilanteen alkaessa, niin tajuan, että otettuani pari kuvaa tiedän useimmiten samantien toimiiko vai ei, ja mitä tehdä seuraavaksi. Käsikirjoitukset ja suunnitelmat lentää sadasosasekunnissa jonnekin aivoissa olevaan roskakoriin ja intuitio ottaa vallan johdatellen minut ihannetapauksessa tuntemattomammille luoville vesille. Jos taas näin ei käy, niin voin aina tukeutua niihin suunnitelmiin ja käsikirjoitettuihin ideoihin. On hätävara, vähintäänkin suunnitelma B.

Carolina von Schantz, Aino-lehti 7/2010

Jussi Valtonen, Aino-lehti 6/2010

Elissa Eriksson, Aino-lehti 1/2011

Entä nyt. Nyt, kaikesta stressistä ja jännityksestä huolimatta huomaan, että mitä enemmän kuukausia on kulunut, niin sitä enemmän tunnen olevani koukussa tähän hommaan. Jokainen kuvauskeikka on erilainen. Saan tavata uusia ihmisiä. Olen kiinni tässä päivässä ja ajan ilmiöissä. Joudun toteuttamaan valokuvaustani annettujen raamien puitteissa, jolloin mulla on rajoitettu vapaus. Se kaikki tuntuu hyvältä, haastavalta ja mielenkiintoiselta.

Mikä parasta, tuntuu, että melkein jokainen uusi kuvauskeikka tuo tullessaan tunteen, että onko musta tähän. Olenkohan sittenkin astumassa suurempiin saappaisiin kuin millä pystyn kävelemään? Se on sellainen paikka itsetutkiskelulle ja sille mihin musta on. Mitä haluan. Haluanko tätä, ja tänäänkin totesin luettuani mailin ja hermoiltuani hetken, että kyllä, tätä mä haluan. Enemmän kuin mitään. Haluan ylittää omat rajani ja antaa mahdollisuuden itselleni kehittyä.

Nyt Herralle kunnia, Aino-lehti 8/2010

Ja näyttää siltä, että ainakin mulle paras tapa kehittyä valokuvaajana on mennä päin haasteita ja niitä asioita jotka koen ehkä jopa vaikeiksi ja pelottaviksi. Henkilökuvaus ja studiokuvaus, siinäpä vasta mörköpari. Tai oli ainakin ennen, mutta kuvasin kuitenkin tämän kuukauden Ainoon henkilökuvat Maija Itkosesta, ja kyllä. Studiossa. Se oli todella mielenkiintoista, varmasti mielenkiintoisinta tähän mennessä ja lopputuloskin on jotain hauskaa. Kuvat on kuvattavan oloisia ja kuvat on mua, mutta aivan uudella vivahteella. Sellaisella jota haluan löytää itsestäni lisää.

Sydän lyö välillä epätahtia. Tää on mun tapa hypätä benjihyppyjä.

Ihme nainen, Maija Itkonen, Aino-lehti 2/2011 (Sivuhuomautuksena, että tämä viimeinen kuva ei päätynyt lehteen asti, mutta tykkään siitä kuitenkin älyttömän paljon.)

P.S. Eikä tässä ole tietenkään ihan kaikkia Ainossa julkaistuja kuvia. Vain ne eniten benjihyppymäiset.

Asetelmallisuus.

2011-03-12T01:42:00.003+02:00

Kukat lakosivat niin kauniisti keittiönpöydällä. Paprika nahistui ja omena oli liki päänkokoinen.

Kuopiossa.

2011-03-10T05:38:00.019+02:00

Asemalaiturin penkillä istui viikko sitten odottamassa ihminen, jonka ansiosta tämä kevät on tuntunut entistä enemmän keväältä ja niin ihanan keveältä. Ensimmäistä kertaa oltiin siinä toisillemme kokonaisina. Hassua hullu ihana elämä!

Varsinkin alla olevasta kuvaparista tykkäilen niin niin paljon. Otin kuvat aivan eri päivinä ja tiedostamatta niiden samankaltaisuutta.

Helmikuun sattumat.

2011-02-27T10:55:00.011+02:00

Niputin yhteen kasaan satunnaisia kuvia helmikuulta. Ne näyttää kertovan aika hauskasti siitä mihin kiinnitän katseeni kaikista herkimmin. Ilmeisesti viime aikoina silmät on osuneet katulampputolppiin, lumikasoihin, savuun ja pieniin epäolennaisiin yksityiskohtiin.

MAK: Arpikuvia väreissä.

2011-02-26T23:37:00.009+02:00

Arpi-kuvasarja lähti tänään taas hieman rullaamaan eteenpäin. Aiemmin tiukasti pelkistä seepiakuvista ja tummista sävyistä koostunut sarja näyttäisi nyt saavan kaverikseen myös väriä ja vaaleutta. Kevään valo sen taitaa tehdä, että sävyt hohkaa noin kauniisti. Näitä ei kertakaikkiaan pysty kääntämään seepiaksi menettämättä suurinta osaa kuvien tunnelmasta, joten väreillä mennään.

Kiitos B ja A, sekä malleina olemisesta, että loistavasta sushista!

Kaivelin nyt myös kuva-arkistoja, ja käänsin kaksi hieman aiemminkin otettua arpikuvaa takaisin väreiksi. Tuntuu toimivan. Itse asiassa tuskailin jo reilu kuukausi sitten vasemmanpuoleisen kuvan kanssa ja harmittelin, että joudun menettämään kaikki kauniit kellertävät sävyt. Oikeanpuoleista taas en edes harkinnut osaksi tätä arpi-sarjaa, koska seepiakäännös oli niin auttamattoman laimea. Väreissä tunnelma on ihan toinen.

Huomaan, että takerrun edelleen silloin tällöin liikaa tiettyihin valokuvauksen kaavoihin. Lähinnä sellaisiin jotka on kiinni vain mun omassa päässä, kuten vaikka se, että yhden kuvasarjan sisällä ei voi olla sekä mustavalkoisia että värillisiä kuvia. Se on täyttä puppua, mutta huomaan, että nyt vasta ensimmäisiä kertoja rikon tätä omaa kirjoittamatonta sääntöäni, josta oon pitänyt kiinni kuin uppoavasta Titanicista.

Valokuvaus on vapauttavaa ja ihanaa kun vain uskaltaa antaa ideoiden, kuvien ja kuvasarjojen elää, eikä pakota niitä kulkemaan talutushihnassa.

Lisäyksenä; arpikuvakokonaisuus näyttää tällä hetkellä tältä:

Kuvajärjestys on tietysti nyt ihan satunnainen (kun kuvia tulee kuitenkin vielä lisää), mutta tosta näkee mitä oon pyöritelly tän illan koneella ja mielessäni.

Aamun valo

2011-02-17T11:53:00.008+02:00

Aamuisin herätessä verhojen raosta pilkistää useammin ja useammin mitä kirkkain ja ihanin kevätaurinko. Pakko oli taas hieman leikitellä ja katsoa mitä yhdestä valojuovasta, omasta naamasta ja sotkuisesta tukasta voikaan saada irti, vai voiko mitään. No ainakin jotain tällaista.

Pidän siitä miten valonauha katkeaa kasvojen jälkeen, mutta jatkuu taas olkapäälle.

Yksittäiset.

2011-02-06T00:10:00.005+02:00

Välillä tulee napattua kuva jossa on sitä jotain, mutta jolle ei sitten millään löydy kaveria tai paria. Nämä yksittäiset helmet unohtuvat sitten helposti kansioiden uumeniin ja hautautuvat järkyttävän kuvamassan alle, vaikka niissä olisi kaikki potentiaali tulla nostetuiksi esille. Nyt ajattelinkin tehdä tästä merkinnästä oodin yksittäisille ja yksinäisille kuville kokoamalla niistä mielenkiintoisimmat yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaikki kuvat ovat viimeisimmän vuoden ajalta.

Yksinkertaisuuden monimutkaisuus.

2011-02-04T20:00:00.011+02:00

Käykää kurkkaamassa mun äidin uusia nettisivuja: http://www.erjatielinen.com !

Tein noita sivuja koko viime viikonlopun, ja vaikka sain tekniseen toteutukseen paljon apua, niin istuin silti koneen ääressä tuhottoman kauan. Oon visuaalisissa asioissa todella pikkutarkka ja senpä takia, mitä yksinkertaisemmat sivut ja vähemmän elementtejä, niin sitä tärkeämpää, että kaikki on just niin kuin pitää eikä melkein. Lisäksi tuntui, että jokainen koodinpätkä jota muokkasin tai jonka lisäsin piti kaivaa jostain aivan muistin perukoilta hirveän pölykerroksen alta. Aikaa siis kului, ja yllättävää kyllä, myös kahvia. Sen takia yllättävää, että oon aina ollu pelkän teen ystävä, mutta kai tää oli väistämätöntä.

Tuntuu huojentavalta, että toi nettisivuprojekti on nyt valmis ja erityisen hienolta tuntui se, että maanantaina huomasin yhtäkkiä css-koodin muuttuneen mun silmissä taas loogiseksi kokonaisuudeksi. Joskus 16-vuotiaana haaveilin todella siitä, että suunnittelisin työkseni nettisivuja, mutta sitten lukiossa kun en päässyt multimedialinjalle ajauduin vähitellen valokuvaukseen. Nyt en vaihtaisi tietenkään valokuvausta mistään hinnasta muuhun, sillä koen olevani valokuvaajana aivan elementissäni, mutta kiinnostus nettisivuja ja koodaamista kohtaan on myös jäänyt. On siinä hommassa parhaimmillaan jotain todella koukuttavaa ja palkitsevaa.

Studiokurssin satoa

2011-01-25T02:05:00.003+02:00

Reilun kahden viikon mittainen studiokurssi päättyi jo ennen joulua, mutta silti vei näin kauan, että sain aikaiseks kerätä nää ruhtinaalliset kolme kuvaa yhteen. Henkilökuva kaverista, sekä toimiva perustuotekuva itselle tärkeästä esineestä ja samasta esineestä luovempi oma versio. Näiden lisäksi toteutettiin pienissä ryhmissä yksi isompi kuvausprokkis, mutta siitä mulla ei ole näyttää mitään kuvaa.

Lähtötilanne kurssin alkaessa oli se, että studio edusti mulle ahdistavaa tyhjää valkoista tilaa, joka tappaa mun luovuuden ja karkoittaa viimeisetkin ideoiden rippeet mun pääkopasta. Pelotti ja ahdisti myös läpi kurssin asteikolla nollasta kymmeneen suunnilleen yhdeksän ja kymmenen edestä melkein joka päivä, koska koin olevani niin totaalisesti ulkona omalta mukavuusalueeltani.

Nyt kuitenkin, kun kurssi on takanpäin niin en voi kuin todeta, että siinä tais olla vähintäänkin yksi tän lukuvuoden parhaista, ellei paras kurssi. Pelosta ja ahdistuksesta huolimatta opin aivan hurjan paljon uusia asioita, ja mikä tärkeintä nyt studio on mulle yksi leikkikenttä missä voin toteuttaa omia ideoitani. Enkä pelkästään voi, vaan myös haluan ja osaan. Eikä tää ole pelkkää puhetta sillä nyt oon ton kurssin jälkeen käyny jo useamman kerran kuvaamassa studiossa, ensin muutaman kerran veistoksia ja viimeisimpänä joogakuvia. Joogakuvista ehkä vielä lisää jossain vaiheessa.

Budapest 3.-10.1.2011

2011-01-12T23:08:00.009+02:00

Viime viikko hurahti ihan vauhdilla ystävän kanssa Budapestissa ja täytyy myöntää, että rakastuin siihen kaupunkiin aivan täysillä.

Kapeat kadut ja talot joiden seinistä rapisee maalit, pienet kodikkaat kahvilat ja baarit, Mozaik teehuone (Királyi utca 18), lukuisat second hand -liikkeet, 24h auki olevat pienet ruokakaupat, Szechenyi-kylpylä, vanhat siniset metrovaunut ja keltaiset ratikat, livenä kuultu mustalais-/kansanmusiikki, Tonava, sitruunaolut (!!!!), horisontissa siintävät kukkulat, sumu, loputtomat antikvariaatit ja patsaat, käsittämättömän hyvä ja myös halpa ruoka ja mikä upeinta, Budapest oli täynnä järjettömän mukavia, ihania ja avuliaita ihmisiä. Kaipaan kovasti takaisin sinne. Se oli niin meiän paikka.

Ikimuistoista oli mm. maistaa sitruunaoluen lisäksi mustaviinimarjan, omenan ja persikan makuista olutta, vaikka noi kaikki sitruunaa lukuunottamatta olikin aivan karmeita enkä ymmärrä miten kukaan voi vakavissaan ostaa ja juoda niitä. Join myös marsipaanin, kanelin & mantelin sekä turkkilaisen omenan makuista teetä, sekä minttulimsaa. Uusia makuja täytyy kokeilla! Ja ja, oli aivan ihanaa käydä kylpylässä ja makoilla 27 asteisessa höyryävässä vedessä hämärtyvän iltataivaan alla, sekä kuunnella mustalais- ja kansanmusiikkia livenä ja katsella kovien taputusten ja tömistysten säestämää taidokasta ja intensiivistä tanssia. Memento Park:iin kootut kommunismin aikaiset patsaat oli myös ihan omanlainen elämyksensä.

Lisäksi pöllöt oli selkeästi joku juttu Budapestissa. Senpä takia ostin itselleni tuliaisena mekon, jossa on maailman söpöimmät pöllökuvioinnit, sekä yhdestä second hand -kaupasta tarttui myös mukaan musta hieman juhlavampi ja lyhyempi pitsiyläosainen mekko. Ja Baross utcalta löysin muutaman parin mitä kauneimpia korviksia. Jotta naisellinen turhamaisuus olis oikeen maksimoitu, niin voin vielä paljastaa, että käytettiin viimeinen sunnuntai-iltapäivä siihen, että luettiin hostellilla englanninkielistä Cosmopolitania - voi kyllä! Puolustuksena sanon, että meiän alkuperäinen idea oli mennä gallerioihin, mutta tajuttiin liian myöhään ettei ne ole sunnuntaina auki. Muutenkin mokailtiin ja sählättiin reissulla niin uskomattoman paljon, että en edes käsitä miten se oli mahdollista. Mut kaikesta huolimatta oli mitä huipuinta!

MAK: Arvet

2010-11-23T16:13:00.008+02:00

Kuvasin Metodi, aihe, kohde -kurssin tehtävään Yksilö lajinsa edustajana viiden muotokuvan sarjan arpisista ihmisistä. Kiitokset malleille!

Aihe on omakohtainen ja tuntuu, että nyt viiden valmiin kuvan jälkeen mielenkiinto ja into jatkaa tän sarjan parissa on vain vahvistunut. En ole ennen tehnyt valokuvasarjaa, jossa olisi näin selkeästi etukäteen mietitty aihe, valo ja visuaalinen tyyli, joten tää on ihan jo senkin puolesta tosi jännää hommaa. Enkä ole ennen varsinaisesti jatkanut minkään sarjan kanssa pidempään, mutta tämän parissa jatkan, ehdottomasti.

Pidän siitä miten nää kuvat lähti syntymään hieman hapuillen, mutta lopputulos on silti jotain aika yhtenäistä ja sellaista mun näköistä - pehmeää, tunnelmallista ja kaunista. Haluan jatkaa tällä linjalla. Kuvata lisää erilaisia arpi-ihmisiä ja yrittää saada kuviin tarpeeksi yhtenäistä, mutta tarpeeksi variaatiota, että mielenkiinto kuitenkin säilyy.

Ilmaan heitettiin tänään kritiikissä myös ajatus siitä, että rinnastaisin näihin arpi-kuviin jotain värikuvia. Se on pohtimisen ja kokeilemisen arvoinen idea.

Tästä on hyvä jatkaa ja odotan innolla, että pääsen tekemään uusia kuvia!

Berliini 1.8.-31.8.2010 | osa 3

2010-11-22T20:20:00.007+02:00

Skannailin lisää elokuun Berliini-kuvia. Alla oleva ensimmäinen kuva kiteyttää niin hyvin sen tunnelman mikä siellä oli (huom. saippuakupla!) - ja tanssin lomassa oli hyvä kuvata. Kuvauskalustona edelleen uskollinen Pentax Spotmatic 1.8/50mm + värinega.

Berliiniin mä kaipaan niin taas uudelleen.

Fiktiivinen perhe

2010-11-17T10:12:00.005+02:00

Stefan Bremerin kontaktikuvauskurssin Fiktiivinen perhe -tehtävä ja sen viimehetken paniikissa ja epätoivossa syntynyt lopputulos. Sisko sai esittää kaikkien sukulaisten roolit ja tekikin sen niin loistavasti, et tosta suorituksesta pitäis ehdottomasti myöntää oscar! Kiitokset rakkaalle siskolle!

MAK: Arvet-valokuvaprojekti

2010-11-07T17:01:00.007+02:00

Hei,

Etsin valokuvaprojektiin ihmisiä joilla on kehossaan yksi tai useampi selkeästi näkyvä arpi. Ideana minulla on ottaa nippu muotokuvia/henkilökuvia, joissa yhdistävä tekijä kuvattavien välillä ovat erilaiset arvet. Jos koet, että voisit olla etsimäni henkilö tai saattaisit tuntea jonkun sopivan, niin vinkkaa pliis!

Jotta homma aukeaisi vähän enemmän, niin alla muutama esimerkkikuva siitä millasia kuvia tavoittelen ja millaista visuaalista tyyliä haen koko kuvasarjaan. Eli mustavalkoisia/seepian sävyisiä kauniita kuvia, joissa on pehmeä kiilamainen tai spottimainen valo. Valo paljastaa kunnolla vain joitain kohtia ihmiskehosta ja varjo taas peittää vastaavasti toisia alueita. Lisäksi ajattelin, että voisin keskittyä lähinnä vain siihen kohtaa ihmiskehoa jossa arpi/arvet ovat, niin että edes kasvojen ei tarvitse välttämättä näkyä kuvassa tai ne voivat näkyä vain osittain. En siis pyri mihinkään perinteisiin puolivartalokuviin tms. vaan mieluummin rajaamaan, pelkistämään ja leikittelemään valolla ja varjolla.

MAK: Intuitio

2010-10-20T22:06:00.008+03:00

Metodi, aihe, kohde -kurssin ensimmäinen tehtävä.

Ota kamera ja lähde kuvaamaan "intuitiivisesti" jotakin sellaista, joka kiinnostaa sinua. Älä mieti tai suunnittele liikaa kuvaamista, vaan ryhdy työhön ja katso mitä syntyy.

Tätä sitten syntyi maanantai-iltana.

Tavallisesti kun haluan kuvata intuitiolla lähden ulos kävelylle. Nyt halusin kokeilla jotain päinvastaista - valita jonkin kohteen ympäriltäni, huoneestani, ja leikkiä valolla, kuvakulmilla ja terävyysalueella. Halusin haastaa itseni näkemään yhden tietyn kohteen useammalla eri tavalla. Kaikki yläpuolella olevat kuvat ovat siis yhdestä ja samasta kohteesta. Se miten se ihmis-/naishahmo sinne kameran kennolle tallentui on edelleen mysteeri.

Luonnonvaloa.

2010-10-01T01:35:00.013+03:00

Berliini 1.8.-31.8.2010 | osa 2

2010-09-27T12:02:00.003+03:00

Muutama lisäkuva Berliinin reissulta. Pentax Spotmatic 1.8/50mm + värinega

Yli-minä / ali-minä

2010-09-24T23:47:00.004+03:00

Tänään tuli tehtyä aivan mahti yllätysreissu - Helsinki-Karjaa-Hanko. Yks olut pohjalle ja ruvettiin pareittain väsäämään pysyvää taideteosta Hangon katukuvaan, aikaa kolme tuntia, jonka jälkeen nopea kritiikki-kierros. Jokaisen onnistuneen teoksen (= kaikkien teosten) kunniaksi otettiin huikat jallua ja sen jälkeen kotiuduttiin baariin tsekkaamaan kuvia. Jees puitteet ja loisto meininki. Toi päivän tehtävä rentoutti ja vapautti kivasti.

Itellä oli aivan järjetön tärinä päällä, kun toinen toisensa perään tuli oikeesti järjettömän hyviä, mielenkiintoisia ja rohkeita kuvia. Aihe oli yli-minä / ali-minä. Mulla ideana oli rinnastaa neuroottinen syömisen kontrollointi ja sen vastakohta; täysi hallinnan menettäminen eli mässäily eli överit. Pelkäsin eilen näitä kuvia suunnitellessa, että lopputulos on jotain kliseistä, mutta yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen, niin että lopputuloksesta tuli parin tunnin kuvauksen jälkeen jotain sellaista mitä en osannu edes toivoa. Jokin vaan loksahti paikoilleen. Homma toimi.

Tällä jos millä kurssilla jengi on heittäytyny ja intensiteetti on ollu jotain aivan omaa luokkaansa. Vilpittömästi niin iso rispekti Stefan Bremeriä ja koko tota meiän porukkaa kohtaan. Jokainen on joutunu pistämään itsensä niin täysillä likoon ja on tullu ymmärrettyä aivan hitosti asioita. Se, että tuntemattomat ei pure ja kontaktin ottamista on turha stressata. Se, että joskus paniikki on se mitä tarvitaan ja joskus taas totaalinen rentoutuminen toimii parhaiten hedelmällisenä maaperänä luovuudelle. Myös se on hyvä huomio, että parempi mennä kahtasataa metsään kuin päätyä tasapaksuun ja kaikkia kosiskelevaan ratkaisuun. Ja omakohtaisuus ja itsensä likoon laittaminen - niitä tarvitaan. Eikä huumorintajukaan ole pahitteeksi.

Ennen mulla ei ollu valokuvissa tai muutenkaan omassa tekemisessäni huumoria - valokuva oli muka niin järjettömän vakava asia. Onneksi nyt alkaa kuitenkin löytymään myös sitä pilkettä silmäkulmaan.

Berliini 1.8.-31.8.2010

2010-09-16T10:35:00.012+03:00

Vihdoin kuvia Berliinistä! Skannailtavaa riittäisi vielä vaikka miten, mutta uskoisin, että tässä on suurin osa onnistuneimmista ja mielenkiintoisimmista otoksista mitä tuli siellä kuukauden aikana otettua.

Pentax Spotmatic 1.8/50mm + värinega

Kuvallista poljentoa.

2010-09-10T22:21:00.003+03:00

Aika raskaalta tuntuva ensimmäinen varsinainen kouluviikko takana. Ollut intensiivistä, kuvauksen täytteistä, turhauttavaa, liian vähän unta, liian vähän ruokaa, liian paljon yöllistä kävelyä (Arabia-Kaisaniemi-Koskela), hetkittäistä euforiaa ja kuitenkin myös pieniä onnistumisen tunteita.

Sain keskiviikkona valokuvasarjan lähtökohdaksi kaksi sanaa - onnellisuus ja vimma. Päädyin siihen, että musiikki antaa parhaimmillaan erittäin onnellisen olon, niin soittajalle kuin kuuntelijallekin ja musiikkilajista hieman riippuen sekä soittoon, että musiikin tahdissa tanssimiseen voi sisältyä hirvittävä määrä intoa ja vimmaa. Aiheeksi valikoitui näin katumuusikot, ja laajemmin käsitettynä katutaiteilijat.

Kyseinen aihe on itseasiassa pyörinyt mun mielessä jo useamman vuoden ajan, mutta vasta nyt löytyi se tarvittava rohkeus tarttua toimeen ja lähestyä kunnolla näitä ihmisiä. Se on hurjaa miten paljon ujous ja arkuus voikaan rajoittaa ihmistä, ja samalla on hurjaa miten nopeasti voi myös voittaa omat pelkonsa kun aika vain on oikea. Nyt taisi olla todella oikea aika, sillä alkuviikosta vielä hirvitti lähestyä tuntemattomia ihmisiä kameran kanssa ja pyytää lupaa kuvata - nyt taas viikonlopun koittaessa tuntuu, että ei ole enää ongelmaa.

Nautin näiden ihmisten soitosta ja kuvaamisesta suunnattomasti ja tuun varmasti jatkamaan tän saman aiheen ja kuvasarjan parissa viikon tai parin kuluttua. Kun musiikissa on kunnon poljento ja meininki, niin eihän sitä voi olla hymyilemättä. Ja mikä parasta - näiden kuvien kautta kuulen edelleen haitarit ja torvet.

Nyt lähden kyllä kotiin päin paistamaan köyhiä ritareita ja nukkumaan!

Luna Land

2010-09-01T22:04:00.007+03:00

Palasin Helsinkiin viime yönä ja ei voi kun todeta, että Berliini oli upea ja meiän reissu sitäkin upeampi. Elokuu oli täynnä graffiteja, viiniä ja sitruunaolutta, pieniä kahviloita, mielenkiintoisia ihmisiä ja lukemattomia kasvoja, teknoa ja drum'n'bassia, kirpparilöytöjä, vihreyttä ja sadekuuroja, omenapiirakkaa, lukuisia kuvattuja filmirullia sekä pitkiä pitkiä aamuja ja sisäpihalta kantautuvia elämästä kertovia ääniä.

Viimeisen kuukauden aikana kertyneen kuvasaldon purkaminen vie varmasti aikaa, varsinkin kun kuvasin lähes täysin filmille, mutta aloitan niistä muutamista digikuvista, jotka otin viime viikonloppuna. Silloin raunioitunut Spreepark-huvipuisto heräsi henkiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja muuntautui illan tullen jättimäisiksi teknofestareiksi eli Luna Landiksi.

It is all of these things and more.

2010-07-24T13:39:00.005+03:00

Matkakuumeilen kokoajan, vaikka näen, että myös Helsinki on kaunis kesäiltoina. Kun voi kävellä hämärtyvässä illassa pieniä katuja tai istua parvekkeella kynttilänvalossa ja kuunnella kuinka junat kiitää ohi. Mutta kuitenkin näen mielessäni aivan muut junat kuin ne jotka matkaa tän kaupungin keskustaan. Näen ne jotka suuntaa rajan yli itään tai ne jotka kiemurtelee Euroopan halki kohti Balkania. Aina vain samat haaveet.

Todellisuutta on kuitenkin se, että viikon kuluttua suuntaan Berliiniin ja sanon kuukaudeksi heipat Suomelle ja tälle kaupungille. Se kaikki alkaa olla jo niin lähellä, että en edes huomaa, mutta hetki pitäisi kuitenkin vielä malttaa.

Ja malttaakseni nyt hetken skannasin kuvia reilun kahden viikon takaiselta Inkeroisten reissulta. Kuvasin siis Mamiya RB67:lla värifilmille, mutta koska en voi omalla skannerillani skannata noin suuria negatiiveja eikä koulukaan ole auki, niin piti tyytyä siihen mihin mun skanneri pystyi - eli rouheisiin mustavalkoversioihin. Syyskuussa sitten varmasti luvassa niitä varsinaisia värikuviakin, mutta nyt mennään näillä.

Kuvia kuukauden takaa.

2010-06-14T21:13:00.004+03:00

Nää muutamat hassut kuvat sattuu kolahtamaan muhun jollain nurinkurisella tavalla. Varsinkin viimeinen sorsakuva.

Laiturikuvassa taas on oikeanlaista tunnelmaa.

Kuvausinnostus on ollu aika tiessään viime viikkoina ja oon ahdistukseen asti vältelly Café Helsinki 2010 -kuvausprojektia. En oo halunnu ottaa edes yhteyttä niihin kolmeen kahvilaan jotka mun täytyis kuvata, koska ei oo ollu mitään mielenkiintoa koskea kameraan. Eilen kuitenkin olin hetken aikaa mallina kun Alisa kuvasi yhdessä kahvilassa ja kun kamera jäi hetkeksi pöydälle niin ois niin paljon tehny mieli tarttua siihen. Se kadoksissa ollut into palasi ja nyt kävin tänään sopimassa yhdessä kahvilassa, että kuvaan siellä tällä viikolla. Kun vain tulis aurinkoa. Nyt on paljon rauhallisempi olo kun ei tarvitse enää vältellä tota kuvaushommaa. Kivaa kivaa.

Kesäistä.

2010-05-20T12:51:00.007+03:00

Kesä on niin tätä. Aurinkoa, mansikoita, ulkokirppiksiä, katumuusikoita ja kaduilla kantautuvaa jazzia, umpirakastuneita ihmisiä, leikkiviä lapsia, ohuita kesävaatteita ja värejä täynnä olevaa elämää.

Eilinen meni Lahden muotoiluinstituutin muotinäytöksen merkeissä, Koffin puistossa istuessa ja Iso Roballa Bar Llamassa. Enpä oo tota paikkaa aiemmin huomannu, mutta tykästyin heti. Tänään illemmalla ehkä luvassa piknikkiä Tervasaaressa.

Pietari kuvin osa 3!

2010-05-14T23:59:00.005+03:00

Reissun viimeiset kuvat! Paluujunan ikkunasta otetuista kuvista sentään näkee, että silloin vielä oli lunta, vaikka Pietarin keskusta olikin jo täysin keväinen ja lumeton.

Oi miksi, oi miksi Suomessa ei ole noin kauniita junia!

Matkakuume nousee joka kerta, kun katson näitä... huoh.

Mut täytyy sanoa, että vaikka kaipaankin Pietariin, niin Helsinki oli tänään todella kaunis. Aurinkoinen ja lämmin sää sai niin ihmiset, puut kuin rakennuksetkin heräämään pitkän talvihorroksen jälkeen henkiin. Kuvasin jazzia soittavia katumuusikoita, ohi juoksevia lapsia ja tytön ja pojan, jotka halasi toisiaan Aleksin ja Keskuskadun kulmalla. Harmi kun filmi loppui kesken, ja jäi muutama näkymä ikuistamatta. Kynttelikkö ikkunalaudalla ja värikkäät pyykit roikkumassa yhden sisäpihan pyykkinarulla. No, sellaista se on.

Poikkesin myös Fredan UFFissa, kun huomasin, että siellä on kahden euron päivät - ja eihän sieltä tietenkään sitten tullu poistuttua tyhjin käsin. Yks tyyppi nimittäin kanto kuin tilauksesta mun eteen laatikollisen just sinne tulleita vaatteita ja pääsin ensimmäisenä tsekkaamaan ne läpi. Löyty punainen kietaisuhame, keltainen kesätoppi, sininen huivi ja mikä parasta, ruusukuvioinen musta kesämekko, jota muistan katelleeni vähän aikaa sitten H&M:ssä. Ihan periaatteessa vältän vaatteiden ostamista uutena, mutta seuraan usein millasia vaatteita missäkin on ja nyt tuntu ihan mahtavalta törmätä just tohon mekkoon! Näyttää niin omalta!

Seuraavaks onkin sitten vuorossa operaatio nimeltä vaatekaappien läpikäynti ja toivottavasti onnistun karsimaan edes jotain pois. Ens viikon lauantaina mennään nimittäin siskon kanssa myymään Valtteriin ja ois hyvä tilaisuus päästä eroon turhasta.

Pietari kuvin osa 2!

2010-05-03T23:21:00.007+03:00

Kuuntelen Leningradia ja juon kanelilla maustettua kaakaota. Haaveilen junamatkailusta Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Rakastan kevättä ja kevään valoa, mutta odotan kesää ja Berliiniä. Haalin kokoajan lisää tekemistä ja projekteja ja oon iloinen kaikesta siitä. Viikon kuluttua avajaiset.

Näiden kuvien myötä tulee sellanen olo, että haluan niin paljon matkustaa ja nähdä enemmän ja enemmän! Berliinin jälkeen vois olla vuorossa Moskova tai Kiova ja vielä joskus teen junareissun Venäjän halki Baikaljärven rannalle. Kunhan vain on aikaa ja rahaa, niin varmasti toteutan.

Valokuvaus on kiitollinen ammatti - voin hyvällä omallatunnolla nauttia kaikesta siitä mitä näen ja hakeutua sellasiin paikkoihin joihin koen suurinta vetoa. On ihanaa elää hetkessä, nähdä uusia paikkoja, kuvata ja kokea sellaista mitä ei ole ennen kokenut. Kuvat puhukoot puolestaan!

Jos voisin niin lähtisin heti tältä istumalta takaisin Pietariin, mutta en voi. Täytyy kai vain yrittää löytää pala Pietaria, Venäjää ja Itä-Eurooppaa täältä Helsingistä. Eiköhän sekin onnistu.

Mittakaavasta.

2010-04-29T23:18:00.008+03:00

On sellanen tunne, että asioiden mittakaavat vaihtelee - suuret jutut tuntuu hetkittäin pieniltä ja pienet jutut taas suurilta, ja joskus en ota mitään selvää mistään. Välillä elämässä tulee takapakkia, mutta onneksi on kivoja ja mielenkiintoisia asioita joihin voin keskittyä. Kevät etenee ja näyttelyn avajaiset lähestyy, pyörä odottaa huoltoa ja mä odotan ensimäistä fillarireissua. Kesälle oon onnistunu haalimaan kivoja projekteja, rahaakin pitäisi tulla ja mikä parasta, ostin eilen lentoliput eli Berliini kutsuu 1.8.-31.8.! Oottelen tätä kaikkea niin innolla!

Opettaja kommentoi tänään jotain, että studiokuvaus näyttää sopivan mulle. Absurdi kommentti siinä mielessä, että oon aina kammonnu studioympäristöä yli kaiken ja ajatellu, että en halua rakentaa ja suunnitella tyhjään valkoiseen tilaan, vaan kuvata luonnonvalossa oikeita tilanteita, siis sitä mitä näen ja löydän. Studio on ollu mulle ihan kirosana, mutta entä nyt? Nyt tän studiokuvauskurssin jälkeen on sellanen olo, että hitto, täähän on parhaimmillaan jotain tosi jännää ja mielenkiintoista! Varsinkin still-life-kuvaus kiinnostaa ja tuntuu omalta - sellaselta mitä tuun varmasti tekemään tulevaisuudessakin. Tuntuu hyvältä löytää itsestään uusia puolia ja voimavaroja.

Tein yllä näkyvän yö/päivä -kuvaparin viime viikolla. Vasemmanpuoleisen kuvan perusteella sanoisin, että valolla voi saada ihmeitä aikaan (terveisin kuvauspäivän aamuna epämääräistä savirakennelmaa villapaidan ja jätesäkin päälle kasannut valokuvaaja). Tänään oli kritiikki ja sain sellasen palautteen kun oletinkin saavani - yökuva toimi hyvin, päiväkuva taas oli epäuskottava ja meni metsään tyhjän harmaan taustan takia. Oon ihan samaa mieltä. Ois pitäny lisätä taustalle vähän oksia niin kuin etualalla, niin ois luultavasti toiminu paljon paremmin. Yökuvassa on kuitenkin oikeenlainen (mun näköinen) tunnelma, joten oon ihan tyytyväinen.

Loppupäivä menikin sitten kuvitteellisia levynkansia väkertäessä. Lopputuloksesta tuli kenties aika teennäinen ja muka-lapsenomainen, mutta tärkeintä, että sain tehtävän tehtyä.

"4" Valokuva- ja maalausnäyttely.

2010-04-27T20:06:00.010+03:00

Kuten julisteesta näkyy, niin meillä on parin viikon sisään tulossa näyttely TaiKin Lume Galleriaan. Näyttely yhdistää neljän nuoren tekijän tuoreita teoksia. Avajaiset 10.5. klo. 18-20, tervetuloa!

Aika kiire kaiken kanssa. Tuli jo pieni kehysongelmakin eteen kun tajusin hetki sitten, että IKEA ei ainakaan nettisivujen mukaan enää myy niitä kehyksiä mitä olin ajatellu käyttää. Onneksi omista varastoista, porukoilta ja veljen luota kuitenkin löytyy niitä, joten oon tällä hetkellä vaan yhtä kehystä vailla. Ja nyt sitten toivon, että onnistun vielä jostain haalimaan sen viimeisenkin, koska muuten täytyy toisesta valokuvasarjasta jättää yks kuva pois ja se kyllä sitten ketuttaa. Mut se on sitten sen ajan murhe.

Pohjaton ahneus.

2010-04-15T10:54:00.009+03:00

Pakko iskeä Pietarikuvien perään ihan toisenlaista kuvaa, nimittäin studiokurssin tehtävä, josta oli eilen kritiikki.

Aiheena tossa oli väestönkasvu ja no, koitin kuvaparilla tuoda esille miten vain muutama voimakas yksilö selviää ja voi iskeä hampaansa suureen leipäpalaan heikompien jäädessä jalkoihin. Jos ruoka jaettaisiin tasan kaikille, niin kukaan ei jäisi nälkäiseksi, mutta ikävä kyllä ihmisluonne on ahne ja itsekäs. Ne joilla on mahdollisuus ottavat enemmän kuin tarvitsisivat.

En koe oloani kovin itsevarmaksi mitä tulee studiossa kuvaamiseen, mutta tän tehtävän kautta tuli edes pikkasen varmuutta. Tai ainakin sellanen olo, että pystyn saamaan aikaan sellasta jälkeä mitä haluan. Ihmisten kuvaaminen studiossa tuntuu musta todella vaikeelta, mutta esineiden ja asetelmien kuvaus on jees. Voi säätää ja kääntää ja käyttää aikaa ilman et malli hermostuu.

Seuraava kurssitehtävä onkin sitten, että täytyy rakentaa studioon jokin tila/paikka jonka muistaa ja luoda sinne yö ja päivä. Tila/paikka voi olla pienoismalli tai sitten yhden suhde yhteen -rakennelma. Huh, mulla ei oo vielä mitään ideaa tohon, mutta toi on järjettömän kiva ja innostava tehtävä! Täytyy kaivella muistoja ja paikkoja mielen perukoilta ja alkaa sitten rakentamaan!

Pietari kuvin!

2010-04-14T23:54:00.007+03:00

Edelleen on iso satsi kuvia skannaamatta, mutta eiköhän nää kerro jo jotain!

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä kuva musta kattoterassilla juomassa teetä. Kiitokset Hetalle tästä aivan ihanasta kuvasta! :)

Pietarista.

2010-04-07T22:06:00.001+03:00

Olin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa ikinä Pietarissa meiän valokuvaosaston ihmisten kanssa ja oli aivan mahtava reissu! Ehdin torstain ja sunnuntain välillä kokemaan ja näkemään niin paljon, että vaikee uskoa ja sade-ennusteista huolimatta kaiken kruunas onneks mitä lämpimin ja aurinkoisin kevätsää.

Mulla ei ollu varsinaisesti mitään ennakko-odotuksia tai suunnitelmia, et mitä tehdä ja minne mennä, joten oli tosi vapaa olo. Se oli aivan hurja tunne kun astuin torstaina yhdeltätoista illalla ulos junasta ja käveltiin sillan yli ja Nevski prospektia pitkin hostellille. Ei siinä osannu kun ihmetellä ja yrittää katsoa joka suuntaan, että ei vaan missais mitään.

Reissun aikana käytiin baareissa ja tanssittiin. Syötiin sushia ja opin vihdoin edes huterasti syömään puikoilla. Löydettiin hämmentäviä pieniä galleriatiloja ja näin kauniita kauniita valokuvia. Juotiin Hetan kanssa teetä pienen tunnelmallisen kahvilan kattoterassilla ja harhailtiin metroasemalla. Käytiin Marin kanssa kirpparilla vähän keskustan ulkopuolella ja ostettiin puoliks ihanat retroverhot, joista mun osuus päätyy hameeksi sekä löysin myös keltaisen mekon, joka kuitenkin vähemmän hohdokkaasti on merkkiä H&M. Lisäksi saunottiin lauantai-iltana banjassa, eli yleisessä saunassa ja juotiin skumppaa, sekä päädyttiin lauantai-sunnuntai -yönä ortodoksikirkkoon pääsiäisyöpalvelukseen. Siellä oli asteen mahtipontisempi ja vaikuttavampi meininki kun täällä. Ja tottakai käveltiin ja kuvattiin, käveltiin ja kuvattiin ja käveltiin vielä vähän lisää.

Meiän hostellin sisäpiha oli mitä jännin paikka!

Se on hassua miten mieleen jäi tosi voimakkaasti joitain juttuja. Nuoret parit suutelemassa kaduilla. Metrovaunu joka keinu ja huoju, niin että selässä tuntu kylmät väreet. Loputtomat ränsistyneet sisäpihat ja sisäpihan sisäpihat. Punaiset muovituolit kattoterassilla ja venäläisen pojan kännykkä, jonka soittoäänenä oli joku Leningradin biisi, jonka tunnistin. Suolakurkkujen onkiminen suuresta lasipurkista ja vodkan juominen aamukuuteen. Ja se vodkashotti joka vastasi määrältään viinilasillista. Seinillä olevat pyöreät maalaukset, joita pysty pyörittämään. Istuminen terassilla, jonka viereisen rakennuksen seinään oli maalattu järjettömän kokoinen tukaani. Sen tajuaminen, että baaritiskillä yhden naisen piti ensin kirjottaa lapulle, että haluan kaljan ja se lappu piti sitten antaa viereiselle naiselle joka oli tiskin takana ja joka luki lapun ja sitten rupes vasta tapahtumaan (sitä ennen ehdittiin seisoskelemaan hyvä tovi baaritiskillä ja ihmettelemään, että miks kukaan ei huomaa meitä).

Järjettömän hyvät fiilikset jäi tosta kaikesta ja tuntuu, että nyt tiedän edes vähän mitä on oikeesti olla kaupunkilainen. Rakastuin Pietariin ihan täysin ja haluun päästä tonne pian taas uudelleen, ja muuallekin Venäjälle.

Postailen vielä kunnolla valokuvia tuolta reissusta kunhan saan filmit skannailtua! Tuli kuvattua neljä täyttä rullaa, joten menee vielä hetki ennen kuin saan kaiken koneelle.

Sudekin hengessä.

2010-03-10T23:33:00.006+02:00

Tänään oli sen verran hyvä vedostuspäivä, että nyt mulla on viis värikuvaa valmiina ja ne vaan oottelee ens viikkoa ja kritiikkiä. Vedostin just ne kuvat mitä olin suunnitellukin ja kivoilta näyttää! Niistä enemmän ehkä sitten ens viikolla, kun oon kuullu palautteen.

Nyt kuitenki värikuvien maailmasta paluu mustavalkoiseen eli valokuvahistorian tehtävään, jonka deadline on ylihuomenna. Ideana oli valita jokin kurssikirjallisuudesta löytyvä valokuva ja tehdä siitä oma mukaelma, sekä lisäksi esittely alkuperäisen kuvan ottajasta. Vasemmanpuoleinen kuva on siis Josef Sudekin From the Window of my Atelier -kuvasarjasta vuodelta 1940-1954 ja vieressä mun mukaelma siitä.

Mun oli pakko valita Josef Sudek, kun niin tykkäilen sen kuvien romanttisesta tunnelmasta ja samaistun niihin. Sadepisaroiden iskeytyminen ikkunalasiin ja valuminen sitä pitkin on yks kauneimmista asioista ikinä ja koitin etsiä jotain yhtä kaunista tunnelmaa omaan versiooni. Siellä taivaalla lentää lintukin, vaikka näin pienessä kuvassa se näyttää enemmän pölypallolta.

Mun tavaramerkki alkaa ilmeisesti olemaan se, että kuvaan hyvin usein jonkin läpi tai takaa; jostain muiden katseilta suojassa ja yrittäen pysyä sivullisen roolissa. En halua muiden sen kummemmin huomaavan, että valokuvaan, koska se pilaa usein kuvan tunnelman enkä oo muutenkaan luonteeltani sellanen, että haluaisin olla huomion keskipisteenä. Parhaat kuvat mulla syntyy silleen, että ei itekään tiedosta kuvaavani - oon vaan tarkkaavaisena ja herkkänä sille mitä ympärillä on ja tapahtuu. Sitten vain poimin kameralla ne oikeat asiat ja hetket.

Joskus mietin, että haluisin olla ihan toisenlainen valokuvaaja - kuvata jotain paljon mielenkiintoisempaa kuin häilyviä näkymiä ikkunasta ja melankolisia ja hassuja yksityiskohtia omasta ympäristöstä. Toi olo tuli taas tänään kun näin miten upeita ja erilaisia kuvia muut oli ottanu, enkä sano tätä mitenkään negatiivisessa mielessä. Sitä vaan jaksaa niin paljon hämmästellä, ihmetellä ja ihastella muiden aikaansaannoksia, että alkaa kyseenalaistamaan myös omia tekemisiään. Mut tiedän, että ei pitäis miettiä liikaa. Ehkä tää on pelkoa siitä, että alkaisin toistamaan itseäni liikaa ja tulis seinä vastaan, varsinkin nyt kun tiedostan tietyn kaavan omissa kuvissani.

Loppujen lopuksi pidän kyllä tosi paljon siitä mihin suuntaan mun kuvat on kehittyny, joten enköhän tee vaan sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä ja luontevalta.

Värillistä!

2010-03-09T21:52:00.007+02:00

Kehitin eilen viis filmirullaa ja nyt mun pöytä lainehtii ihanan värikkäistä ja aurinkoisista pinnakkaisista. Noi kuvat oikeen huokuu kevättä ja mä taidan huokua myös.

Luulisin, että vedostan ens tiistaihin mennessä alla näkyvän kolmen valokuvan sarjan. Tykkään vaan älyttömästi siitä huojuvasta hetkellisyydestä mitä noista kuvista löytyy. Ja ylimmässä kaurapuurokuvassa on aika ihastuttavat retrosävyt, kiitos vanhentuneen filmin!

Ensimmäisen vedoksen sain jo tänään tehtyä ja tykkäilen kyl niin paljon. Voi miten huisilta maailma voikaan näyttää oikeanlaisessa valossa ja lähes olemattomalla syväterävyydellä! Tekee mieli vaan silitellä Mamiyaa, kun se teki noin järjettömän kivaa jälkeä ja valotinkin suurimman osan kuvista oikein, vaikka pelkäsin, että menee täysin metikköön.

Bonuksena pinnakkaisten joukosta löyty kaunis kelta-turkoosi -kuvapari, jonka yritän myös ehtiä vedostamaan.

Ei mulla muuta!

Valokuviahan ne vaan on.

2010-02-27T16:14:00.005+02:00

Viikko menny mukavasti kaikenlaisen kivan parissa. Kuvasin tiistaina ja keskiviikkona Mamiyan RB67:lla ja eilen tein pinnakkaiset. Pakko sanoa, että on filmille kuvaamisessa kyllä ihan oma fiiliksensä.

Kun lähdin kuvaamaan, niin en tienny yhtään, että mitä teen ja ahdistus-aste rupes vähitellen nousemaan. Siinä vaiheessa ois tehny mieli heittää kamera suoraan lumihankeen, kun sormet oli aivan jäässä, olin keskellä Merihaan betoniviidakkoa jäätävän merituulen armoilla eikä mulla ollu pienintäkään ideaa, että mitä hittoa teen siellä. Luulin jo hetken epäonnistuneeni koko tehtävässä, mutta kun näytin eilen noita pinnakkaisia Karille, niin se tykkäskin monista sellasista ruuduista, joita en ollu ite ees sen kummemmin ajatellu mahdollisina hyvinä tai mielenkiintoisina kuvina. Nyt kun noita järjestelin ja kokeilin, niin löysin lopulta sellasen kokonaisuuden josta tykkään ja jossa on jotain jännää. Absurdia. Joten oon ihan tyytyväinen.

Tiistaina ois sitten tarkotus vedostaa noi, mutta vähän jo valmiiks arveluttaa, että voinko ehtiä yhdessä päivässä tekemään hyvät vedokset viidestä kuvasta. Oon niin vähän vedostanu pimiössä, enkä kertaakaan värikuvia, niin toi tulee varmasti viemään aikaa.

Jos jokin koulussa olemisessa on hienoa, niin se miten voi saada suoraa palautetta opettajan lisäksi omilta luokkalaisilta. Kai meidän toi porukkakin alkaa olla aika nivoutunut yhteen ja mä alan tuntemaan vihdoin, että kuulun joukkoon. Viime syksy oli monesta syystä hankala, enkä osannu ja pystyny olemaan täysillä mukana jutuissa, mutta onneksi se kaikki alkaa olla takana. Nyt on hyvät fiilikset ja sellainen tunne, että on parasta vain mennä elämässä eteenpäin ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.

All work and no play...

2010-02-12T22:27:00.003+02:00

Graafisen suunnittelun perusteet -kurssi on jotain ihan mahtavaa. Noi jutut innostaa mua niin paljon, ja plussana on vielä asiastaan oikeesti innostunu opettaja, joka saa pitkänkin päivän kulumaan lepposasti.

Tänään duunasin ton yllä näkyvän julisteen. Ideana oli suunnitella jollekin leffalle uus juliste ja päädyin sitten kahvitauolla käytyjen keskustelujen avittamana valitsemaan Stanley Kubrickin The Shining -elokuvan, joka on yks mun pitkäaikaisista suosikeista.

Sain aika nopeesti ton kirjoituskone-idean, kun koitin miettiä The Shiningin keskeisiä kohtia ja löytää jotain kuvallista, joka ei paljastaisi liikaa itse elokuvasta. Mikä oli jääny mulle itelle tosta elokuvasta mieleen? Tietysti, All work and no play makes Jack a dull boy - hiton pelottava ja mieleenpainuva kohtaus! Oli pelkkää hyvää tuuria, että olin jättäny koulun koneelle omiin kansioihini ton valokuvan kirjoituskoneesta, ja onneksi olinkin jättänyt. Ei tosta ideasta ois muuten tullu mitään, mutta nyt. Nyt lopputuloksesta tuli just sellanen mitä toivoinkin, ja tosi kiva, että sain hyödynnettyä kuvan, joka ei ollu kummonen pelkkänä valokuvana, mutta potentiaalinen nimenomaan kuvitukseksi.

Silloin tällöin mulle tulee sellanen olo, että oon onnistunu tavalla tai toisella ylittämään itseni, ja nyt on vähän sellanen olo. Hämmentää miten toi juliste tulikin noin vaivattomasti ja sujuvan flown saattelemana kasaan. Noi on niitä hetkiä, kun asiat vaan menee ja tapahtuu, ja myöhemmin kelaa, et miten ihmeessä? Miten toi on mahdollista? En oikeestaan osaa edes käsittää sitä, että todella oon tuolla koulussa ja teen sitä mitä oikeasti haluan. Elän unelmaani, sellanen tunne mulla on, ja silti sitä on niin vaikea käsittää. Tää kaikki on arkipäiväistä ja tavallista, ja samalla erityistä ja maailman ihaninta - jotain mitä arvostan yli kaiken.

Rakastan niin paljon tätä kaikkea mitä saan parhaillaan tehdä, että on melkeenpä vaikee välillä pysyä omien ajatusten ja ideoiden perässä. Ois niin miljoona asiaa mitä haluaisin tehdä, ja nimenomaan nyt ja heti. Silloin kun inspis ja innostus iskee, niin sitä on vaikee hallita - se on huumetta, johon oon totaalisen koukussa ja jota ilman en osaa elää. Tän hetkistä hyvää oloa lisää vielä entisestään kajareista soiva Oh No Onon Eggs -albumi. Tää musiikki ja tää ilta on jotain ihan parhautta, ehdottomasti.

Kuvituksia.

2010-02-11T00:28:00.011+02:00

Flunssasta huolimatta oon työstäny viimeiset pari päivää veljelle nettisivuja ja tuntuu hyvältä kun sain vihdoin ton kuvituspuolen toimimaan. Aina aikasemmin oon jotenkin ollu tosi varovainen valokuvien suhteen ja halunnu säilyttää valokuvat nimenomaan valokuvina, enkä mennä minnekään kuvamanipulaatioiden suuntaan, mutta nyt kai sitten tapahtui sekin. Suostuin vihdoin vapaaehtoisesti päästämään irti pyhästä valokuvasta ja liikkumaan tuntemattomammille ja mielenkiintoisille vesille.

Kuvamanipulaatiot ja kaikenlaiset ronskimman luokan muokkailut on aina ollu mulle kova pala, mutta ehkä vähitellen opin hyväksymään ne valokuvien rinnalle erilaisena taidemuotona, enkä ennakkoluuloisesti kuvittele manipulaatioiden olevan vaan jotain typerää kikkailua ja efekteillä leikkimistä. Sitähän ne ei tietenkään ole, mutta on niin helppoa tuudittautua ennakkoluuloiseen ja naiviin ajatteluun, ja sitä kautta hylätä koko genre ennen kuin on ehtinyt edes nokkaansa työntämään mihinkään.

Nyt kuitenkin työnsin nokkani soppaan, maistelin ja hämmentelin aikani, ja lopputuloksesta tuli jotain sellaista, johon oon tyytyväinen.

Eihän noi kuvat varsinaisesti mitään manipulaatioita vielä ole, mutta kuitenkin jotain sen suuntaista, mitä en oo aiemmin uskaltanu kunnolla kokeilla. Vielä olis tarkotus muutama vastaavanlainen saada aikaan ja sitten alkaakin nettisivuprojekti olla loppusuoralla! Jes, paras fiilis, kun hommat kulkee ja löytyy jotain uutta ja ihmeellistä! Niinhän se herra Paul Strandkin taisi sanoa, että taiteilijan maailma on loputon; se voi löytyä mistä tahansa, kaukaa tai läheltä. Totta.

Valokuvauksen ihanuudesta.

2010-01-30T10:23:00.016+02:00

Parhaat fiilikset vähään aikaan tuli valokuvista jotka otin pari päivää sitten.

Oon pitkään miettiny, että haluisin kuvata valokuvasarjan kaikista niistä esineistä ja asioista joiden keskellä oon eläny lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta en oo teknisesti osannu toteuttaa sitä kun en omista omaa irtosalamaa. Nyt kuitenkin koulun salamatyöpaja-kurssin yhteydessä onnistuin saamaan käsityksen siitä mitä salamalla voi tehdä, ja sitten tuli se innostus. Se pari viikkoa kadoksissa ollu innostus ja löytämisen ilo iski, ja sain lapsuuden kodista sellaisia kuvia joista olin haaveillu jo pari vuotta; lämpimän sävyisiä ja kodikkaita otoksia erikoisista esineistä ja yksityiskohdista.

Korkean lasivitriinin päältä löytyi ihmeitä: pölyn peittämä venäläinen puuhevonen ja ötökkälaatikko täynnä perhosia, heinäsirkkoja ja ties mitä.

Saa nähdä mihin suuntaan tää sarja lopulta menee, mutta tähän mennessä oon tyytyväinen ja hyvällä mielellä. Huomaan, että mikään muu ei saa mua niin innostuneeksi kuin valokuvaus ja se kun huomaan kameran kennolle tai filmille tarttuneen jotain oikeesti hyvää. Varsinkin kun oon pari viikkoa tässä kituuttanu ja ollu niin maani myyny ton salamakurssin kanssa (ja muutenkin), niin yhdenkin onnistuneen kuvan saaminen tuntuu täydeltä voitolta.

Jotain tän suuntaista kokonaisuutta aattelin alkaa rakentamaan, mutta kuvia tulee varmasti vielä paljon lisää.

Huomaan, että valokuvista ja luovuudesta ylipäätään saan pitkäaikaisen onnellisuuden tunteen, kun kirppareilla käyminen ja materian haaliminen taas antaa vain hetkellisesti hyvän olon. Rakastan kyllä kauniita esineitä ja vaatteita, ja mulle on tosi tärkeetä miltä mun koti näyttää ja mitä mulla on päällä, mutta rajansa kaikella. Tänäänkin ois taas aamulla tehny mieli lähteä kirppareita kiertämään, mutta päätin olla menemättä. Teen mieluummin hyvää ruokaa, kuuntelen musiikkia ja nautin niistä asioista mitä mulla jo on.

Kun eilen taas kerran tajusin, että valokuvaus todella on se mistä saan parhaat fiilikset ja onnistumisen tunteet, niin päätin taas herätellä eloon niitä haaveita mitä mulla on. Näyttelyn pitäminen on yks juttu mikä mun mielessä on pyöriny, ja sen ajattelin nyt siirtää ajatusten tasolta toteutukseen. Ainakin käyn kysymässä.

Punainen.

2010-01-20T22:42:00.009+02:00

Nyt mulle on vähitellen viimepäivien aikana alkanu hahmottumaan salamakuvauksen mahdollisuudet. Oon aina pitäny salamaa karuna tunnelman tappajana ja studiokuvaukseen liittyvänä pakollisena juttuna, mutta ilmeisesti siitä on muuhunkin kuten täydentämään vallitsevaa valoa. Alan olla jo kolmen päivän salamakurssin jälkeen niin ihastunu ton irtosalaman mahdollisuuksiin, että pakko varmasti hankkia oma viimeistään kesään mennessä.

Tänään oli pelkkä kuvauspäivä ja tehtävänä ottaa kuvia suoralla salamalla sekä kokeilla heijastaa salama eri pinnoista. En oikeestaan keksiny mitään kummosta niihin kuviin, kunhan otin jotain, mutta nyt sitten innostuin oikeesti kun kokeilin yhdistää salaman vallitsevaan valoon sekä vetää vielä värien osalta nupit kaakkoon.

Punaista, punaista, punaista - ite tykkäilen ja oon tyytyväinen kun kerrankin onnistuin tekemään jotain kivaa salamalla. Näitä kuvia en ikävä kyllä voi näyttää huomenna, koska niissä tehtävissä piti käyttää pelkkää salamavaloa, mutta eiköhän näidenkin kuvien vuoro vielä tule.

Ja punaisesta aiheesta jatkaakseni voisin sanoa, että alan vähitellen lämpeemään Kentin Röd -albumille, vaikka ensin olinkin täysin vastarannan kiiski sen suhteen. Nyt kuitenkin Hjärta, Vals för satan (din vän pessimisten), Svarta linjer, Ensamheten ja Det finns inga ord kolahtaa jo kivasti, ja voi olla että loppujen lopuksi päädyn vielä joskus pitämään koko albumista. Hartwall Areenan keikalle en oo kuitenkaan maaliskuussa menossa, enkä usko että tulee harmittamaan. Mulle Kent on niin intiimiä ja tunnelmallista musiikkia, että en osaa erityisemmin lämmetä ajatukselle, että näkisin ne mammuttimaisella Areenalla, vaikka niiden musiikki onkin mulle tärkeetä ja merkitsee edelleen paljon.

Vielä tää yks biisi ja sitten katoa peiton alle.

Mitäpä jos.

2010-01-13T20:48:00.007+02:00

Tää päivä meni koululla yllä näkyvän kuvan ja vektorigrafiikan parissa, ja nyt päässä pyörii kaikenlaiset ihanan innostavat ajatukset! Mulla on sellanen tunne, että tulevaisuudessa tulee tapahtumaan vielä vaikka mitä :)

Välillä jopa mietin, että musta vois ihan hyvin tulla sekä valokuvaaja, että graafikko, koska molemmat alat kiinnostaa mua tosi paljon ja koen, että mulla vois olla jonkinlaista potentiaalia jälkimmäiseenkin hommaan. Varsinkin esitteiden yms. taittaminen ja nettisivujen layoutien suunnittelu kiinnostais, ja nyt kun mietin, niin noi hommat on kiinnostanu mua jo lukiosta asti. Tykkään siitä, että työssä on haastetta ja joutuu luomaan kaiken tyhjästä ja pureutumaan kuvallisiin ongelmiin - siihen miten saadaan luotua pelkällä kuvalla tai sitten kuvien, tekstien, värien ja muiden elementtien avulla jokin tietty mielikuva tai tunnelma - imago.

Oon tajunnu, että kaipaan kyllä elämältäni tietynlaista rauhallisuutta - sitä, että on paikka, jota voin todella kutsua kodiksi ja tärkeitä ihmisiä ympärillä, mutta samalla mun sisällä kytee tunne siitä, että haluan tehdä, nähdä ja kokea paljon. Haluan matkustaa ja ennen kaikkea haluan tuntea, että elän! Ja mulle elämisen tunteen kannalta on hyvin tärkeetä se mitä teen työkseni. Jos en olisi (tuleva)valokuvaaja, niin olisin graafikko, koru-, sisustus- tai vaatesuunnittelija, tai puutarhuri. Sosiologiaakin haluaisin joskus lukea, mutta ihan vain kiinnostuksen vuoksi, samoin kuin saksaa, venäjää ja espanjaa. Eli ei mulla tuu kyllä koskaan elämästä tekeminen loppumaan kesken, enemmänkin päinvastoin. Jossain haaveissa siintää nimittäin myöskin oman valokuvakirjan julkaiseminen ja vielä kaukaisemmissa haaveissa ajatus boheemin kahvila-pubi-galleria-tilan perustamisesta. Pitäähän sitä unelmia olla :)

Yksi kenties ajankohtaisempi haave liittyy ensi kesään. Oon tsekkaillu viime päivinä läpi niin lentohintoja, kuin hostelleja ja erilaisia kämppiä, ja tullu siihen onnelliseen lopputulokseen, että Berliiniin matka on täysin toteutettavissa! Se on nyt päätetty: tää tyttö lähtee kesällä taas Berliiniin! :)

Munkasta Skatalle.

2010-01-11T23:08:00.012+02:00

Kävin tänään pitkästä aikaa kuvailemassa, viimeisenä lomapäivänä - tosin en tienny vielä tänkin päivän olevan lomaa vaan luulin koulun alkavan jo tänään eikä huomenna. Jos oisin tienny asian oikeen laidan aamulla niin tuskin oisin onnistunu repimään itteäni kahdeksan jälkeen hereille ja suuntaamaan kymmenen aikaan kohti Munkkiniemeä. Nyt kuitenkin kävi näin ja hyvä niin.

Tänään siis suunnistin kameran kanssa Munkkiniemeen ja se kyllä kannatti - oli todella upee sumuinen pakkasilma ja aurinkokin pilkahteli aina silloin tällöin esille. Näkymät oli kuin suoraan talvisesta Narniasta. Varsinkin puut oli jotain aivan uskomatonta. Kun sääolosuhteet on oikeat, niin paikka kuin paikka muuttuu epätodelliseksi ja mielenkiintoiseksi. Välillä tuntui täysin mahdottomalta edes käsittää miten kauniilta maailma voikaan näyttää sopivan paksuun lumipeitteeseen ja sumuverhoon kiedottuna.

Ei ollu mikään ihme, että tollasella säällä Munkkiniemen ranta parveili valokuvaajista ja jäätä kansoitti luistelijat ja koiran ulkoiluttajat. Kuvailin siellä niin pitkään kuin noin kylmällä ilmalla pystyin ja suuntasin sen jälkeen vielä Katajanokalle. Viimeiset kolme kuvaa siis sieltä.

Oli kiva päivä ja huomenna sitten taas kouluun!

Ps. Unohdin ihan kertoa miten järjetön duuni mulla olikaan näiden kuvien kanssa, koska en muistanu, että mun kameran kenno on kuin jonkin suuremman luokan tahmatassun jäljiltä eikä f8 pienemmällä aukolla kannata ees kuvitella kuvaavansa. No, tämän kaiken unohtaneena pistin surutta menemään aukolla 18 ja voi jo arvata miltä lopputulos näytti - joka ikisessä kuvassa oli kymmeniä pieniä ja suuria mustia pisteitä. Teki niin mieli vajota maan alle, kun näin noi kuvat koneella, mutta kiitos sinnikkään kuvankäsittelyn ja Photoshopin, niin sain kuin sainkin kuvat näyttämään hyvältä. Seuraavaksi voisinkin kiikuttaa kameran puhdistukseen...

Wiggle your big toe.

2009-12-15T17:45:00.001+02:00

Vääntelen ja kääntelen edelleen tätä Dystopia-kuvaa koululla, kun en tiedä onko tää hyvä näin vai uupuuko vielä jotain. Alkujaan mun oli tarkotus saada tohon auton viereen pari matkalaukkua, mutta ne ei vaan suostunu asettumaan tarpeeksi luonnollisesti paikalleen, joten annoin olla. Tilalle tuli sitten Kill Bill -tyylinen kauhuskenaario veriroiskeineen...

Huomenna ois sitten tarkotus saada tosta aikaseksi 110cm leveä printti, joten täytyy tehdä viimeistelyt huolella ja miettiä värisävyt kohdilleen. Siitä en tiedä tuleeko se printti lopulta päätymään mun omalle seinälle vai minne, mutta kiva tota on ollu kuitenkin tehdä ja jännää nähdä huomenna miten toi toimii suuressa koossa. Näytöltä on niin vaikee välillä arvioida lopputulosta.

Kämpille oli eilen ilmestyny söpö pieni keltainen kahvinkeitin uuden kämppiksen toimesta ja huomasin myös, että uunin luukku oli jumittunu silleen ettei se mee enää kunnolla kiinni. Pahus, siinä meni mun suunnitelmat tehdä lohkoperunoita uunissa. Onneksi keksin kuitenkin eilen pistää maapähkinöitä pannulle ja heittää chiliä ja suolaa päälle. Tuli ihan mahtavia kotitekoisia chilisuolapähkinöitä! Sellasia siis varmaan luvassa tänäänkin.

Ei yhtään pöllömpi meininki.

2009-11-30T22:03:00.007+02:00

Viikonloppu ja tää päivä on menny mukavasti Taikin joulumyyjäisissä. Tänään oli viimenen päivä, mutta ostajia oli kuitenkin aika kivasti. Meiän valokuvausporukalla oli siis yhteinen pöytä, tai oikeestaan kaks pöytää - yks oli ihan myyntipöytänä ja toinen taas toimi paketointipisteenä.

Lauantaina ja sunnuntaina olin myymässä, ja tänään olin paketoimassa ja piirtelin kirahveja paperipusseihin.

Aloin jo haaveilemaan, että ens vuonna ehkä otan puoliks pöydän jonkun kanssa... Ois niin siistiä, kun nytkin oli jo siistiä tolleen, vaikka en ite ehtiny hirveesti tekemään mitään. Multa oli myynnissä yks postikortti ja kasa magneetteja, sekä tänään päivällä toin vielä myyntiin muutaman printin mitä löysin jostain laatikoiden kätköistä. Kaikki mun magneetit meni kaupaksi, samoin jokunen postikortti ja printti, joten jäi hyvä mieli. :)

Välillä tuli myös kierreltyä siellä ostajien joukossa ja pöydissä näky kyl niin paljon kaikkea jännää ja mielenkiintosta, että iski todellinen valinnan vaikeus. Löyty mm. koruja, paitoja, printtejä, grafiikan vedoksia, valokuvia, kangaskasseja, magneetteja, pipareita, pipoja, kynttilöitä ja lautasia. Jos mulla ois paljon rahaa, niin oisin ostanu muutaman järjettömän siistin grafiikanvedoksen, mutta kun ei niin ei. Piti tyytyä vähemmän lompakkoa laihduttaviin juttuihin, joten ...

... päädyin lopulta ostamaan ihanan sympaattisen pöllö-kangaskassin, kaupanpäällisinä sain tollasen hauskan tarran (ja yks tyyppi anto mulle ja Alisalle pienet pinssit, kun rikottiin sen kakskymppinen kolikoiks - valitsin tollasen kenkäpinssin).

Ja, ja... sitten ostin vielä tänään ihan viime minuuteilla viis kappaletta tollasia hauskoja polkupyörä-printtejä (1e/kpl!). Ihastuin niihin ihan täysin - voisin vaikka tapetoida mun seinät noilla! Jotain niin symppistä!

Siistii, siistii, siistii!

Niin, ja melkeen unohdin - olihan mun pakko tukea meiän omaa pöytääkin, joten ostin meiän postikorttisarjan, jossa on jokaiselta yks kortti (oli pakko tunkea oma kortti pinon päällimmäiseks).

Kaiken kaikkiaan meni ihan hyvin ja päästiin mukavasti voitolle, vaikka välillä oli sellanen fiilis, että saadaankohan edes omiamme takasin. Tuntu, että muiden pöydissä oli niin viimesen päälle jutut jne., mutta nyt kun näki mikä on meininki, niin on paljon helpompi suunnitella sitten taas seuraavia myyjäisiä ja onnistua niissä. Tekemällä oppii ja tästä on hyvä jatkaa!

Toivon todella, että keväälläkin olis tiedossa vastaavanlaiset myyjäiset - oli toi sen verran kivaa ja on se vaan jännä tunne, kun oma tai kaverin kuva menee kaupaksi. Sehän kertoo vaan siitä, että joku oikeesti tykkää siitä mitä mä teen, ja mitä meiän porukka tekeee. So cool.

Tunnelmien metsästämisestä.

2009-11-20T18:57:00.017+02:00

Joskus kameran muistikortilta näyttää löytyvän sellaisia jo unohdettuja kivoja helmiä, jotka lämmittää ja saa flunssankin melkein kaikkoamaan.

Usva, melankolia, hiljaisuus, tyhjyys, tihkusade - jokin niissä kiehtoo ja jokin saa mut kerta toisensa jälkeen tarttumaan kameraan kun ulkona on mitä kaunein harmaa päivä ja sumu estää näkyvyyden. Näin siis myös muutama viikko sitten, ja tuloksena sain muutaman sellaisen kuvan, joita uskallan ehkä jopa sanoa parhaiksi kuvikseni pitkään aikaan.

Se mikä näiden lopullinen potentiaali tulee olemaan näkyy varmasti vasta pidemmän ajan kuluttua, mutta ainakin nyt rakastuin ja rakastan.

Mua kiehtoo se miten täysin mitättömästä kohteesta tai tyhjästä näkymästä voi löytää jotain merkittävää, jotain jossa on kuitenkin jotain, vaikka ei oikeastaan mitään. Mun omien kuvien kohdalla se jokin tuntuu olevan tunnelma, ja toivonkin tunnelman kautta tuovani esille jotain enemmän. Ajatuksia, hetkiä, muistoja, unelmia... mitä ikinä kenellekin tulee mieleen.

Oon huomannu, että tunnelman/tunnelmien tavoittaminen ei oo kuitenkaan aina niin helppoa. Vapaus, spontaanius ja kyky sietää virheitä - niitä tarvitaan kun metsästetään tunnelmia.

Voin omakohtaisesti sanoa, että olin ennen sommittelun ja rajauksen suhteen niin perfektionisti, että en sietäny omissa valokuvissani pienimpiäkään sattumanvaraisuuksia tai spontaaneja virheitä. Halusin tiukasti kontrolloida sitä mikä päätyy kuva-alalle ja mikä jää sen ulkopuolelle, mutta tekemällä näin onnistuin myös erittäin lahjakkaasti tappamaan kuvien tunnelman. Otoksista tuli tarkalleen sommiteltuja ja viimeisen päälle rajattuja, mutta äärimmäisen latteita ja hengettömiä. Sanalla sanoen kylmiä.

Nyt oon kuitenkin vähitellen oppinu näkemään sattumanvaraisuuden kauneutena ja tunnelmasta on tullu mulle tärkein asia valokuvauksessa ja valokuvissa. Täydellisyyttä varmasti edelleenkin jollain tasolla tavoittelen, mutta toisella tapaa - näkemällä epätäydellisyydenkin osana täydellisyyttä ja suhtautumalla rennosti virheisiin. Mikä tekisi kuvasta täydellisen, ellei jokin pieni häiritsevä virhe tai spontaani elementti joka pilkistää kuva-alan ulkopuolelta? Kuvan tunnelma, inhimillisyys, piilee nimenomaan epätäydellisyydessä.

Lopullinen kuvasarja tulee luultavasti näyttämään tältä. Nimesin kokonaisuuden alustavasti nimellä November ja enköhän sen nimen myös tule pitämään.

Tunnelmointia.

2009-11-06T17:57:00.008+02:00

Toissailtana satoi kunnollinen ensilumi ja vielä eilen ulkona oli hämmentävän talvinen meininki. Muhun tarttu ainakin sellanen lapsenomainen riemu, kun maa muuttui asteittain valkoiseksi ja kenkien alla narskui. Siinä on jotain niin kotoista, siinä lumen narskumisessa. En osaa olla rakastamatta tollasia pieniä asioita. Oisin toivonu, että toi lumi ois pysyny pidemnpään, mutta Suomen (tai Helsingin) sääolosuhteille tyypillisesti tänään sai tietysti tarpoa loskassa ja taivaalta satoi niskaan silkkaa räntää. Vaikka eipä siinä mitään, tänään sain sitten nauttia kauniista sumusta, jos en muusta.

Kävin äsken kuvaamassakin räntäsadetta uhmaten, mutta niistä kuvista enemmän sitten ens viikolla, jos niistä nyt tuli yhtään mitään. Oli kuitenkin hauskaa tarpoa tuolla pimenevässä illassa ja toivoa, että sinne mustavalkofilmille tallentui jotain katsomisen arvoista. Mut niin, ei siitä sen enempää.

Aattelin nyt esitellä kolme Hangon reissulta otettua kuvaa, jotka sain tällä viikolla viimeisteltyä ja joista oli eilen kritiikki. Kiitos mun filminkehitysmokailuiden noista tuli tosi jänniä ja mielenkiintoisia kuvia. Ihan mun tyylistä, tunnelmallista, mutta voimakasta kuvaa, joten tykkäilen älyttömästi. Kun vielä lisää kuitupaperin harmauden (skannaus ei kylläkään tee oikeutta alkuperäisille vedoksille), niin enpä vois olla paljoa tyytyväisempi. Sain hyvät palautteetkin.

Keskimmäinen kuva tais lopulta nousta mun ja ilmeisesti muidenkin suosikiksi. Toivon vaan, että ehtisin ja jaksaisin tehdä siitä vielä suuremman vedoksen. Noi kun on nyt kooltaan aika pieniä, n. 15x20cm ja haluisin ainakin ton keskimmäisen kuvan mun omalle seinälle. Toisaalta pienikin on kyllä kaunista.

Tyytyväisyys.

2009-11-03T21:25:00.011+02:00

Koulussa aika on menny ihan mukavasti pimiössä kemikaalihöyryissä ja kuvia vedostaessa. Eilen oli "Yöllinen tapahtuma" -tehtävän kritiikki. Sain ihan hyvää palautetta ja olin aikalailla tyytyväinen - ainoa kettumainen asia oli odottelu ja koulun käytävillä turhan panttina haahuilu, mutta minkäs tolle voi.

Mun yöllinen tapahtuma tais olla Stephen Kingin It -elokuvan innoittama.

Tässä taas pikkasen kuvia puolentoista viikon takaiselta Hangon kuvausreissulta, jolloin kuvattiin keskikoon kameroilla. En ollu koskaan ennen kuvannu sellasella, joten pientä sähläyksen makua ja epävarmuutta siinä aluks oli, mutta onneks pääsin aika pian jyvälle hommasta ja sain kuin sainkin ihan mukavat kuvat. Hassuinta, että parhaimmiksi taisi loppujen lopuksi osoittautua ne kuvat, joihin tuli valotusvirhe mun filminkehitysvaiheessa tekemien mokailuiden takia. Hetken jopa ajattelin, että jättäisin koko filmin kehittämättä, kun se varmasti oli jo totaalisen pilalla, mutta hyvin kävi. Sain outoja, mielenkiintoisia, tunnelmallisia ja kauniita kuvia.

Täytyy vielä mainita, että viime viikolla tänne mun kämppään kotiutu Kierrätyskeskuksesta kaunis peili sekä ihanan pitkä ja kapea pöytälevy. Molempia olin etsiskelly jo hyvän aikaa, joten oon tosi iloinen, että molemmat löyty.

Nyt täältä ei puutu oikeestaan enää mitään. Voin asustella tyytyväisenä.

Pinnakkaiset.

2009-10-19T19:33:00.018+03:00

Kehitin tänään eilisen filmin ja tein pinnakkaiset, ja kyllähän noista jotain tuli. Ei mitään hurjan ihmeellistä, mutta jotain silti.

Aattelin koota noista tollasen viiden kuvan sarjan - ensimmäinen ja kaksi viimestä ruutua on sellasia, joita en voinu jättää pois. Ne oli aivan pakollisia, niistä todella tykkäilen, ja noi pari välissä olevaa kuvaa menikin sitten ihan niiden jo valittujen ehdoilla. Ei mikään paras kokonaisuus, mutta pääasia, että sain edes jonkinlaisen suht toimivan sarjan aikaan.

Kuvasarjan kokoaminen on kuin palapeliä tekis - monet palat voi näyttää siltä, että ne melkeen menis paikoilleen (ja meniskin jos vähän runnois), mutta kun jaksaa sinnikkäästi miettiä ja kokeilla, niin kyllä ne palat lopulta menee paikoilleen - ainakin palapelissä. Valokuvasarjat tosin on vähän eri juttu, joskus toimii ja joskus ei sitten millään, vaikka mitä yrittäis. En oo ihan tyytyväinen tohon kokonaisuuteen, jonka tein. Ei tosta tuu oikeeta oloa. Sellasta, että noin sen kuuluu olla, mutta toi on silti paras mitä sain tänään noista aikaan. En esim. siedä ollenkaan sitä, että pysty- ja vaakakuvat vuorottelee ihan sekalaisesti kuvasarjan sisällä. Mun täytyy saada siihen jokin järki - jos en voi valita pelkkiä pysty- tai vaakakuvia, niin sitten niiden täytyy edes mennä symmetrisesti. Just tolleen miten tossakin: pysty-vaaka-pysty-vaaka-pysty.

Toivon, että huomenna vedostaessa löydän noiden kuvien potentiaalin ja saan sen ahaa-elämyksen, joka jäi nyt tänään vähän puuttumaan. Kenties tosta vielä tulee ihan hyvä kokonaisuus.

HDR-meininkiä panoraaman muodossa.

2009-10-08T21:40:00.008+03:00

Sen sijaan, että oisin ollu koulussa muokkaamassa kyseistä HDR panoraamakuvaa printtikuntoon, niin olinkin koko päivän sängyn pohjalla ja peitto korvissa. Syön sitten mitä tahansa, niin maha tulee enemmän tai vähemmän kipeeksi, ja tää meininki on jatkunut nyt viime perjantaista asti. No, ei tässä voi muuta kuin yrittää levätä, syödä terveellisesti ja toivoa, että sisuskalut siitä rauhottuis.

Toi panoraamakuva on kuitenkin onneks jo suht hyvän näköinen, vaikka pilvet näyttääkin paikoitellen ihan karseelta. Kokeilin jo paikata tilannetta laittamalla vähän sinne sun tänne rososta tekstuuria peittämään rumia kohtia, mutta ei sekään ehkä oikeen toiminu. Tai kun mun on hirveen vaikee kuvitella, että miltä toi kuva näyttää sitten printattuna ja kuinka paljon noi ongelmakohdat oikeen tulee näkymään - luultavasti paljon, koska lopullinen printti tulee olemaan pituudeltaan 110cm. Suhteellisen hurjaa.

Tää päivä meni tosiaan peiton alla, huominen toivottavasti hieman muissa merkeissä. Poikaystävällä on huomenna synttärit, joten suuntaan ainakin viikonlopuksi Turkuun mahdollisesti suurimpien kantamusten kanssa ikinä. En voi sille mitään, että oon tämmönen joka tykkää järkätä kaiken oikeen viimesen päälle, varsinkin kun on jokin hyvä syy.

Nyt siis pakkailemaan laukkuja!

Unkarilaiset mestarit.

2009-10-03T22:02:00.014+03:00

Nyt muistin vihdoin etsiä tiedon Tampereelle tulevasta valokuvanäyttelystä:

"Unkarilaiset Mestarit
Brassaï, Capa, Kertész, Moholy-Nagy, Munkácsi

Valokuvaklassikoiden näyttely TR1:ssä Tampereella 7.11. - 5.12.2009."

Tonne täytyy ehdottomasti mennä! André Kertész ja Brassaï kuuluu mun suurimpiin suosikeihin, joten ihan jo näiden kahden takia täytyy mennä paikan päälle käymään. Olihan Picasso-näyttelyn saaminen Ateneumiinkin jo aikamoinen juttu (käytiin pikkusiskon kanssa katsomassa se ja oli kyllä vaikuttava kaikessa laajuudessaan - nauratti useimpien töiden kohdalla ja tuli hyvä mieli), mutta että vielä tollanen valokuvanäyttelykin tulossa! Mahtavaa!

Aloitus.

2009-10-03T19:35:00.008+03:00

Viimesen kuukauden ajan mun päässä on jäytäny ajatus, että täytyis tehdä uus blogi - lähinnä valokuvaukseen keskittyvä sellainen, jonne voisin tunkea kaikenlaiset omat projektit ja niihin liittyvät ajatukset, joten tässähän tämä nyt on.

Mun varsinaiset nettisivut löytyy osoitteesta: http://www.kiraleskinen.com. Sinne laitan paljon harkitummin kuvia esille, kun tän blogin taas on tarkoitus toimia enemmänkin jonkinlaisena julkisena luonnoskirjana.

Saas nähdä mitä tästä syntyy.