Friday, November 20, 2009

Tunnelmien metsästämisestä.

Joskus kameran muistikortilta näyttää löytyvän sellaisia jo unohdettuja kivoja helmiä, jotka lämmittää ja saa flunssankin melkein kaikkoamaan.

Usva, melankolia, hiljaisuus, tyhjyys, tihkusade - jokin niissä kiehtoo ja jokin saa mut kerta toisensa jälkeen tarttumaan kameraan kun ulkona on mitä kaunein harmaa päivä ja sumu estää näkyvyyden. Näin siis myös muutama viikko sitten, ja tuloksena sain muutaman sellaisen kuvan, joita uskallan ehkä jopa sanoa parhaiksi kuvikseni pitkään aikaan.

Se mikä näiden lopullinen potentiaali tulee olemaan näkyy varmasti vasta pidemmän ajan kuluttua, mutta ainakin nyt rakastuin ja rakastan.

Mua kiehtoo se miten täysin mitättömästä kohteesta tai tyhjästä näkymästä voi löytää jotain merkittävää, jotain jossa on kuitenkin jotain, vaikka ei oikeastaan mitään. Mun omien kuvien kohdalla se jokin tuntuu olevan tunnelma, ja toivonkin tunnelman kautta tuovani esille jotain enemmän. Ajatuksia, hetkiä, muistoja, unelmia... mitä ikinä kenellekin tulee mieleen.

Oon huomannu, että tunnelman/tunnelmien tavoittaminen ei oo kuitenkaan aina niin helppoa. Vapaus, spontaanius ja kyky sietää virheitä - niitä tarvitaan kun metsästetään tunnelmia.

Voin omakohtaisesti sanoa, että olin ennen sommittelun ja rajauksen suhteen niin perfektionisti, että en sietäny omissa valokuvissani pienimpiäkään sattumanvaraisuuksia tai spontaaneja virheitä. Halusin tiukasti kontrolloida sitä mikä päätyy kuva-alalle ja mikä jää sen ulkopuolelle, mutta tekemällä näin onnistuin myös erittäin lahjakkaasti tappamaan kuvien tunnelman. Otoksista tuli tarkalleen sommiteltuja ja viimeisen päälle rajattuja, mutta äärimmäisen latteita ja hengettömiä. Sanalla sanoen kylmiä.

Nyt oon kuitenkin vähitellen oppinu näkemään sattumanvaraisuuden kauneutena ja tunnelmasta on tullu mulle tärkein asia valokuvauksessa ja valokuvissa. Täydellisyyttä varmasti edelleenkin jollain tasolla tavoittelen, mutta toisella tapaa - näkemällä epätäydellisyydenkin osana täydellisyyttä ja suhtautumalla rennosti virheisiin. Mikä tekisi kuvasta täydellisen, ellei jokin pieni häiritsevä virhe tai spontaani elementti joka pilkistää kuva-alan ulkopuolelta? Kuvan tunnelma, inhimillisyys, piilee nimenomaan epätäydellisyydessä.

Lopullinen kuvasarja tulee luultavasti näyttämään tältä. Nimesin kokonaisuuden alustavasti nimellä November ja enköhän sen nimen myös tule pitämään.

No comments:

Post a Comment