Kuvituksia.

Flunssasta huolimatta oon työstäny viimeiset pari päivää veljelle nettisivuja ja tuntuu hyvältä kun sain vihdoin ton kuvituspuolen toimimaan. Aina aikasemmin oon jotenkin ollu tosi varovainen valokuvien suhteen ja halunnu säilyttää valokuvat nimenomaan valokuvina, enkä mennä minnekään kuvamanipulaatioiden suuntaan, mutta nyt kai sitten tapahtui sekin. Suostuin vihdoin vapaaehtoisesti päästämään irti pyhästä valokuvasta ja liikkumaan tuntemattomammille ja mielenkiintoisille vesille.

Kuvamanipulaatiot ja kaikenlaiset ronskimman luokan muokkailut on aina ollu mulle kova pala, mutta ehkä vähitellen opin hyväksymään ne valokuvien rinnalle erilaisena taidemuotona, enkä ennakkoluuloisesti kuvittele manipulaatioiden olevan vaan jotain typerää kikkailua ja efekteillä leikkimistä. Sitähän ne ei tietenkään ole, mutta on niin helppoa tuudittautua ennakkoluuloiseen ja naiviin ajatteluun, ja sitä kautta hylätä koko genre ennen kuin on ehtinyt edes nokkaansa työntämään mihinkään.

Nyt kuitenkin työnsin nokkani soppaan, maistelin ja hämmentelin aikani, ja lopputuloksesta tuli jotain sellaista, johon oon tyytyväinen.



Eihän noi kuvat varsinaisesti mitään manipulaatioita vielä ole, mutta kuitenkin jotain sen suuntaista, mitä en oo aiemmin uskaltanu kunnolla kokeilla. Vielä olis tarkotus muutama vastaavanlainen saada aikaan ja sitten alkaakin nettisivuprojekti olla loppusuoralla! Jes, paras fiilis, kun hommat kulkee ja löytyy jotain uutta ja ihmeellistä! Niinhän se herra Paul Strandkin taisi sanoa, että taiteilijan maailma on loputon; se voi löytyä mistä tahansa, kaukaa tai läheltä. Totta.

Valokuvauksen ihanuudesta.

Parhaat fiilikset vähään aikaan tuli valokuvista jotka otin pari päivää sitten.

Oon pitkään miettiny, että haluisin kuvata valokuvasarjan kaikista niistä esineistä ja asioista joiden keskellä oon eläny lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta en oo teknisesti osannu toteuttaa sitä kun en omista omaa irtosalamaa. Nyt kuitenkin koulun salamatyöpaja-kurssin yhteydessä onnistuin saamaan käsityksen siitä mitä salamalla voi tehdä, ja sitten tuli se innostus. Se pari viikkoa kadoksissa ollu innostus ja löytämisen ilo iski, ja sain lapsuuden kodista sellaisia kuvia joista olin haaveillu jo pari vuotta; lämpimän sävyisiä ja kodikkaita otoksia erikoisista esineistä ja yksityiskohdista.

Korkean lasivitriinin päältä löytyi ihmeitä: pölyn peittämä venäläinen puuhevonen ja ötökkälaatikko täynnä perhosia, heinäsirkkoja ja ties mitä.

Saa nähdä mihin suuntaan tää sarja lopulta menee, mutta tähän mennessä oon tyytyväinen ja hyvällä mielellä. Huomaan, että mikään muu ei saa mua niin innostuneeksi kuin valokuvaus ja se kun huomaan kameran kennolle tai filmille tarttuneen jotain oikeesti hyvää. Varsinkin kun oon pari viikkoa tässä kituuttanu ja ollu niin maani myyny ton salamakurssin kanssa (ja muutenkin), niin yhdenkin onnistuneen kuvan saaminen tuntuu täydeltä voitolta.

Jotain tän suuntaista kokonaisuutta aattelin alkaa rakentamaan, mutta kuvia tulee varmasti vielä paljon lisää.

Huomaan, että valokuvista ja luovuudesta ylipäätään saan pitkäaikaisen onnellisuuden tunteen, kun kirppareilla käyminen ja materian haaliminen taas antaa vain hetkellisesti hyvän olon. Rakastan kyllä kauniita esineitä ja vaatteita, ja mulle on tosi tärkeetä miltä mun koti näyttää ja mitä mulla on päällä, mutta rajansa kaikella. Tänäänkin ois taas aamulla tehny mieli lähteä kirppareita kiertämään, mutta päätin olla menemättä. Teen mieluummin hyvää ruokaa, kuuntelen musiikkia ja nautin niistä asioista mitä mulla jo on.

Kun eilen taas kerran tajusin, että valokuvaus todella on se mistä saan parhaat fiilikset ja onnistumisen tunteet, niin päätin taas herätellä eloon niitä haaveita mitä mulla on. Näyttelyn pitäminen on yks juttu mikä mun mielessä on pyöriny, ja sen ajattelin nyt siirtää ajatusten tasolta toteutukseen. Ainakin käyn kysymässä.

Punainen.

Nyt mulle on vähitellen viimepäivien aikana alkanu hahmottumaan salamakuvauksen mahdollisuudet. Oon aina pitäny salamaa karuna tunnelman tappajana ja studiokuvaukseen liittyvänä pakollisena juttuna, mutta ilmeisesti siitä on muuhunkin kuten täydentämään vallitsevaa valoa. Alan olla jo kolmen päivän salamakurssin jälkeen niin ihastunu ton irtosalaman mahdollisuuksiin, että pakko varmasti hankkia oma viimeistään kesään mennessä.

Tänään oli pelkkä kuvauspäivä ja tehtävänä ottaa kuvia suoralla salamalla sekä kokeilla heijastaa salama eri pinnoista. En oikeestaan keksiny mitään kummosta niihin kuviin, kunhan otin jotain, mutta nyt sitten innostuin oikeesti kun kokeilin yhdistää salaman vallitsevaan valoon sekä vetää vielä värien osalta nupit kaakkoon.

Punaista, punaista, punaista - ite tykkäilen ja oon tyytyväinen kun kerrankin onnistuin tekemään jotain kivaa salamalla. Näitä kuvia en ikävä kyllä voi näyttää huomenna, koska niissä tehtävissä piti käyttää pelkkää salamavaloa, mutta eiköhän näidenkin kuvien vuoro vielä tule.

Ja punaisesta aiheesta jatkaakseni voisin sanoa, että alan vähitellen lämpeemään Kentin Röd -albumille, vaikka ensin olinkin täysin vastarannan kiiski sen suhteen. Nyt kuitenkin Hjärta, Vals för satan (din vän pessimisten), Svarta linjer, Ensamheten ja Det finns inga ord kolahtaa jo kivasti, ja voi olla että loppujen lopuksi päädyn vielä joskus pitämään koko albumista. Hartwall Areenan keikalle en oo kuitenkaan maaliskuussa menossa, enkä usko että tulee harmittamaan. Mulle Kent on niin intiimiä ja tunnelmallista musiikkia, että en osaa erityisemmin lämmetä ajatukselle, että näkisin ne mammuttimaisella Areenalla, vaikka niiden musiikki onkin mulle tärkeetä ja merkitsee edelleen paljon.

Vielä tää yks biisi ja sitten katoa peiton alle.

Munkasta Skatalle.

Kävin tänään pitkästä aikaa kuvailemassa, viimeisenä lomapäivänä - tosin en tienny vielä tänkin päivän olevan lomaa vaan luulin koulun alkavan jo tänään eikä huomenna. Jos oisin tienny asian oikeen laidan aamulla niin tuskin oisin onnistunu repimään itteäni kahdeksan jälkeen hereille ja suuntaamaan kymmenen aikaan kohti Munkkiniemeä. Nyt kuitenkin kävi näin ja hyvä niin.

Tänään siis suunnistin kameran kanssa Munkkiniemeen ja se kyllä kannatti - oli todella upee sumuinen pakkasilma ja aurinkokin pilkahteli aina silloin tällöin esille. Näkymät oli kuin suoraan talvisesta Narniasta. Varsinkin puut oli jotain aivan uskomatonta. Kun sääolosuhteet on oikeat, niin paikka kuin paikka muuttuu epätodelliseksi ja mielenkiintoiseksi. Välillä tuntui täysin mahdottomalta edes käsittää miten kauniilta maailma voikaan näyttää sopivan paksuun lumipeitteeseen ja sumuverhoon kiedottuna.

Ei ollu mikään ihme, että tollasella säällä Munkkiniemen ranta parveili valokuvaajista ja jäätä kansoitti luistelijat ja koiran ulkoiluttajat. Kuvailin siellä niin pitkään kuin noin kylmällä ilmalla pystyin ja suuntasin sen jälkeen vielä Katajanokalle. Viimeiset kolme kuvaa siis sieltä.

Oli kiva päivä ja huomenna sitten taas kouluun!

Ps. Unohdin ihan kertoa miten järjetön duuni mulla olikaan näiden kuvien kanssa, koska en muistanu, että mun kameran kenno on kuin jonkin suuremman luokan tahmatassun jäljiltä eikä f8 pienemmällä aukolla kannata ees kuvitella kuvaavansa. No, tämän kaiken unohtaneena pistin surutta menemään aukolla 18 ja voi jo arvata miltä lopputulos näytti - joka ikisessä kuvassa oli kymmeniä pieniä ja suuria mustia pisteitä. Teki niin mieli vajota maan alle, kun näin noi kuvat koneella, mutta kiitos sinnikkään kuvankäsittelyn ja Photoshopin, niin sain kuin sainkin kuvat näyttämään hyvältä. Seuraavaksi voisinkin kiikuttaa kameran puhdistukseen...

Wiggle your big toe.

Vääntelen ja kääntelen edelleen tätä Dystopia-kuvaa koululla, kun en tiedä onko tää hyvä näin vai uupuuko vielä jotain. Alkujaan mun oli tarkotus saada tohon auton viereen pari matkalaukkua, mutta ne ei vaan suostunu asettumaan tarpeeksi luonnollisesti paikalleen, joten annoin olla. Tilalle tuli sitten Kill Bill -tyylinen kauhuskenaario veriroiskeineen...

Huomenna ois sitten tarkotus saada tosta aikaseksi 110cm leveä printti, joten täytyy tehdä viimeistelyt huolella ja miettiä värisävyt kohdilleen. Siitä en tiedä tuleeko se printti lopulta päätymään mun omalle seinälle vai minne, mutta kiva tota on ollu kuitenkin tehdä ja jännää nähdä huomenna miten toi toimii suuressa koossa. Näytöltä on niin vaikee välillä arvioida lopputulosta.

Kämpille oli eilen ilmestyny söpö pieni keltainen kahvinkeitin uuden kämppiksen toimesta ja huomasin myös, että uunin luukku oli jumittunu silleen ettei se mee enää kunnolla kiinni. Pahus, siinä meni mun suunnitelmat tehdä lohkoperunoita uunissa. Onneksi keksin kuitenkin eilen pistää maapähkinöitä pannulle ja heittää chiliä ja suolaa päälle. Tuli ihan mahtavia kotitekoisia chilisuolapähkinöitä! Sellasia siis varmaan luvassa tänäänkin.