Aamun valo

Aamuisin herätessä verhojen raosta pilkistää useammin ja useammin mitä kirkkain ja ihanin kevätaurinko. Pakko oli taas hieman leikitellä ja katsoa mitä yhdestä valojuovasta, omasta naamasta ja sotkuisesta tukasta voikaan saada irti, vai voiko mitään. No ainakin jotain tällaista.

Pidän siitä miten valonauha katkeaa kasvojen jälkeen, mutta jatkuu taas olkapäälle.

Yksittäiset.

Välillä tulee napattua kuva jossa on sitä jotain, mutta jolle ei sitten millään löydy kaveria tai paria. Nämä yksittäiset helmet unohtuvat sitten helposti kansioiden uumeniin ja hautautuvat järkyttävän kuvamassan alle, vaikka niissä olisi kaikki potentiaali tulla nostetuiksi esille. Nyt ajattelinkin tehdä tästä merkinnästä oodin yksittäisille ja yksinäisille kuville kokoamalla niistä mielenkiintoisimmat yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaikki kuvat ovat viimeisimmän vuoden ajalta.

Yksinkertaisuuden monimutkaisuus.

Käykää kurkkaamassa mun äidin uusia nettisivuja: http://www.erjatielinen.com !

Tein noita sivuja koko viime viikonlopun, ja vaikka sain tekniseen toteutukseen paljon apua, niin istuin silti koneen ääressä tuhottoman kauan. Oon visuaalisissa asioissa todella pikkutarkka ja senpä takia, mitä yksinkertaisemmat sivut ja vähemmän elementtejä, niin sitä tärkeämpää, että kaikki on just niin kuin pitää eikä melkein. Lisäksi tuntui, että jokainen koodinpätkä jota muokkasin tai jonka lisäsin piti kaivaa jostain aivan muistin perukoilta hirveän pölykerroksen alta. Aikaa siis kului, ja yllättävää kyllä, myös kahvia. Sen takia yllättävää, että oon aina ollu pelkän teen ystävä, mutta kai tää oli väistämätöntä.

Tuntuu huojentavalta, että toi nettisivuprojekti on nyt valmis ja erityisen hienolta tuntui se, että maanantaina huomasin yhtäkkiä css-koodin muuttuneen mun silmissä taas loogiseksi kokonaisuudeksi. Joskus 16-vuotiaana haaveilin todella siitä, että suunnittelisin työkseni nettisivuja, mutta sitten lukiossa kun en päässyt multimedialinjalle ajauduin vähitellen valokuvaukseen. Nyt en vaihtaisi tietenkään valokuvausta mistään hinnasta muuhun, sillä koen olevani valokuvaajana aivan elementissäni, mutta kiinnostus nettisivuja ja koodaamista kohtaan on myös jäänyt. On siinä hommassa parhaimmillaan jotain todella koukuttavaa ja palkitsevaa.

Studiokurssin satoa

Reilun kahden viikon mittainen studiokurssi päättyi jo ennen joulua, mutta silti vei näin kauan, että sain aikaiseks kerätä nää ruhtinaalliset kolme kuvaa yhteen. Henkilökuva kaverista, sekä toimiva perustuotekuva itselle tärkeästä esineestä ja samasta esineestä luovempi oma versio. Näiden lisäksi toteutettiin pienissä ryhmissä yksi isompi kuvausprokkis, mutta siitä mulla ei ole näyttää mitään kuvaa.

Lähtötilanne kurssin alkaessa oli se, että studio edusti mulle ahdistavaa tyhjää valkoista tilaa, joka tappaa mun luovuuden ja karkoittaa viimeisetkin ideoiden rippeet mun pääkopasta. Pelotti ja ahdisti myös läpi kurssin asteikolla nollasta kymmeneen suunnilleen yhdeksän ja kymmenen edestä melkein joka päivä, koska koin olevani niin totaalisesti ulkona omalta mukavuusalueeltani.

Nyt kuitenkin, kun kurssi on takanpäin niin en voi kuin todeta, että siinä tais olla vähintäänkin yksi tän lukuvuoden parhaista, ellei paras kurssi. Pelosta ja ahdistuksesta huolimatta opin aivan hurjan paljon uusia asioita, ja mikä tärkeintä nyt studio on mulle yksi leikkikenttä missä voin toteuttaa omia ideoitani. Enkä pelkästään voi, vaan myös haluan ja osaan. Eikä tää ole pelkkää puhetta sillä nyt oon ton kurssin jälkeen käyny jo useamman kerran kuvaamassa studiossa, ensin muutaman kerran veistoksia ja viimeisimpänä joogakuvia. Joogakuvista ehkä vielä lisää jossain vaiheessa.

MAK: Arvet

Kuvasin Metodi, aihe, kohde -kurssin tehtävään Yksilö lajinsa edustajana viiden muotokuvan sarjan arpisista ihmisistä. Kiitokset malleille!

Aihe on omakohtainen ja tuntuu, että nyt viiden valmiin kuvan jälkeen mielenkiinto ja into jatkaa tän sarjan parissa on vain vahvistunut. En ole ennen tehnyt valokuvasarjaa, jossa olisi näin selkeästi etukäteen mietitty aihe, valo ja visuaalinen tyyli, joten tää on ihan jo senkin puolesta tosi jännää hommaa. Enkä ole ennen varsinaisesti jatkanut minkään sarjan kanssa pidempään, mutta tämän parissa jatkan, ehdottomasti.

Pidän siitä miten nää kuvat lähti syntymään hieman hapuillen, mutta lopputulos on silti jotain aika yhtenäistä ja sellaista mun näköistä - pehmeää, tunnelmallista ja kaunista. Haluan jatkaa tällä linjalla. Kuvata lisää erilaisia arpi-ihmisiä ja yrittää saada kuviin tarpeeksi yhtenäistä, mutta tarpeeksi variaatiota, että mielenkiinto kuitenkin säilyy.

Ilmaan heitettiin tänään kritiikissä myös ajatus siitä, että rinnastaisin näihin arpi-kuviin jotain värikuvia. Se on pohtimisen ja kokeilemisen arvoinen idea.

Tästä on hyvä jatkaa ja odotan innolla, että pääsen tekemään uusia kuvia!