Oodi simpukoille / An ode to seashells

Oon aina ollut enemmän tai vähemmän keräilijä, ja vaikka mun keräilykohteet onkin ajan kuluessa vaihdelleet, niin yksi kokoelma mulla on edelleen joka on kestänyt läpi vuosien. Kaunis kokoelma simpukankuoria. Aloin keräämään niitä suunnilleen seitsemän vuotiaana, ja nyt kun muutin viime kuun alussa uuteen asuntoon, niin törmäsin niihin hieman puolivahingossa. Siellä ne lojui parissa pahvilaatikossa ja hetkessä muistin kaiken, sen kuinka mulla oli tapana järjestellä niitä tuntikausia uudelleen ja uudelleen, ihailla niiden yksilöllistä kauneutta, tunnustella niitä käsissäni, yrittää laskea ne ja seota lähes aina laskuissa kun pääsin yli kolmensadan ja sen jälkeen asetella ne taas hellästi takaisin laatikoihin.

Vuosi sitten kun oltiin meiän valokuvaporukan kanssa opintomatkalla Amsterdamissa niin pääsin ensimmäistä kertaa kävelemään kunnon hiekkarannalla, joka oli täynnä simpukoita. Se oli huima elämys, kun siihen saakka ainoat itse luonnosta poimimani yksilöt olin kerännyt Vantaanjoen mutapohjasta. Hollannin rannikolla oli hieman eri meininki. Siellä tunsi olevansa jossain aivan toisessa maailmassa. Nämä valokuvat ovat oodi tuolle maailmalle ja simpukoiden uskomattomalle kauneudelle.

/

I have always been into collecting things, and though my targets have changed during time, there's one collection that has lasted over the years and still remains with me. A beautiful collection of seashells. I began to collect them when I was maybe seven years old, and now when I moved to this new flat I half accidentally came across with boxes full of them. In a second I remembered everything, how I used to arrange and re-arrange them for hours, admire their unique beauty, feel them in my hands, count them and then gently organize them back to boxes. 

A year ago when we had a school trip to Amsterdam I finally got a chance to walk on a real beach full of seashells. It was so wonderful. Before that I had only picked up some shells from the muddy river near to my home, so the coast of Netherlands was something totally mind blowing for me. To be there felt like being in a whole different world. These photos are an ode to that world and to the incredible beauty of seashells.

Self-portrait with seashells, 2012

Whispers I, 2012

Whispers II, 2012

Rahasarja / Coinage 2012/II

Oon kirjottanu viimesen viikon tai melkein kaksi mun kandityön tekstiä, enkä ole siksi ehtinyt paljoa valokuvaamaan, mutta haluan näyttää teille jotain. Tämä rahasarja julkaistiin jokin aika sitten - se sisältää tavalliset suomalaiset eurokolikot, mutta myös Helene Schjerfbeck -erikoiseuron, jonka mun äiti on suunnitellut ja veistänyt. Oon todella ylpeä mun äidistä ja iloinen, että mun ottamia kuvia oli käytetty tossa pakkauksessa noin hyvin. Lopullinen kokonaisuus näyttää ainakin mun silmiin aika tyylikkäältä ja yhtenäiseltä.

/

I've been really busy on writing my bachelor's thesis for the last week or two, so I haven't photographed much, but here's something I wanna show you. This coinage came out a while ago - it has the regular Finnish euro coins, but also the commemorative coin of Helene Schjerfbeck, which my mother has designed and sculpted. I'm very proud of my mum and glad that they used my photos so well in the package. I think the final result looks quite stylish and solid.

Elsa ♥ Janne

Kuvasin joitain viikkoja takaperin Elsan ja Janne häät. Tämä oli mulle ensimmäinen kerta hääkuvaajana, joten olin alkuun ja etenkin päivää ennen todella hermostunut, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja selvisin ilman suuria teknisiä katastrofeja. Kuvaaminen oli hauskaa, hämmentävää, kaunista, ihanaa, innostavaa ja inspiroivaa. Oli huumaavan hieno tunne saada olla osa niin upeaa ja kaikin puolin ainutlaatuista päivää. Vielä kerran lämpimät kiitokset ja onnittelut Elsalle ja Jannelle!

/

A few weeks ago I photographed Elsa and Janne's wedding. It was my first time ever as a wedding photographer so I was really nervous in the beginning, but I'm glad that things went well anyway and I had no significant catastrophes with my equipment. It was fun, confusing, beautiful, lovely and inspiring to be there. Really a stunningly great feeling to be in the middle of such a wonderful and unique day. Once more a warm thank you and best wishes to Elsa and Janne!

Berliinin taivaan alla / Under Berlin sky

Tässä tulee hieman lisäkuvia mun Berliinin reissulta!

/

Here's some more photos from my Berlin trip!

Woman in a pink jacket, 2012

Under Berlin sky, 2012

Birds and a church, 2012

Ostkreuz, Berlin, 2012

Lean, 2012
Listen to his beautiful songs here!

Neo, 2012


Daniel taking a photo, 2012

Trees, 2012

Self-portrait III, Berlin, 2012


Self-portrait IV, Berlin, 2012

King Kong Klub, Berlin, 2012

Self-portrait through the veil, Berlin, 2012

Postcard view, 2012

Elämän jälkiä / Traces of life

Julkaisen nyt hieman poikkeuksellisesti vanhoja kuvia uudemman kerran, sillä tajusin että oon näyttänyt näistä kuvista täällä blogissa ainoastaan pienen esikatseluversion, eikä se oikeasti ole tarpeeksi. Tai muuten ehkä olisi, mutta tämä kuvasarja on hyvin omakohtainen ja siksi edelleenkin mulle tärkeä. Kyseessä on siis kouluprojekti, jonka kuvasin 2010 syksyn ja 2011 kevään välisenä aikana. Nimekseen lopullinen kuvasarja sai Elämän jälkiä, ja halusin kuvillani näyttää sellaista joka usein pyritään piilottamaan. Sellaista joka nähdään virheinä. Voisin tietysti viitata näillä sanoilla moneenkin asiaan, mutta puhun nyt arvista.

/

Here's a series of photos that I did as a school project between fall 2010 and spring 2011. The reason why I'm re-publishing and writing about this now is that I never really remembered to show the photos here in a proper size. In 2011 I only published a small preview, which I think isn't enough as this was and still is an important project for me. The series is called Traces of life and it's about revealing something that's usually hidden. Something that we see as flaws. With these words I could of course refer to many many things, but now I'm talking about scars. 

Koko valokuvasarja lähti oikeastaan omakuvista, koska multa itseltä löytyy aika paljon arpia ja oon aina kokenut vaikeaksi hyväksyä niitä. Erityisesti kun olin nuorempi, niin käytin paljon poolopaitoja jotta saisin peitettyä pystysuuntaisen arven, joka mulla on rintalastan kohdalla. Olin silloin hyvin epävarma itsestäni ja omasta kehostani, joten en halunnut herättää huomiota ja onnistuakseni siinä pukeuduin hyvin poikamaisiin vaatteisiin. Etenkään en halunnu, että mut nähtäisiin tyttönä. Se olis ollu jotain liian pelottavaa. Ajattelin, että jos näyttäisin sopivasti pojalta tai poikatytöltä, niin kukaan ei tulisi arvostelemaan mua ja mun ulkonäköä. Se oli tavallaan itsepuollustusta.

/

The whole thing began from self-portraits as I have quite many scars myself and I've always felt it difficult to accept them. Especially in my early teenage years I wore a lot of turtleneck shirts to cover a vertical scar that I have above breastbone. Back then I was very insecure about myself and my body, so I didn't want to draw any attention. To achieve that I wore very boyish clothes. I didn't want to be seen as a girl, as that was something too scary. I felt that if I would look like a boy, nobody would judge me and the way I look. It was kind of self-defense.

Kun sitten 2010 vuoden syksyllä otin ensimmäiset kuvat toisista ihmisistä tätä sarjaa varten, niin tunsin oloni edelleen kiusalliseksi. Kyse ei ollut niinkään itse arvista, vaan niistä puhumisesta. Ennen sitä kukaan ei ollut kysellyt paljoa, joten kuvaukset nostattivat tunteita pintaan. Tyhjän ja valkoisen studiotilan sijaan kuvasin jokaisen henkilön hänen omassa kodissaan, sillä ajattelin, että se toisi kuviin enemmän intiimiyttä ja tekisi myöskin kuvaustilanteesta niin rennon kuin mahdollista. Kevääseen 2011 mennessä olin kuvannut itseni lisäksi yhdeksän ihmistä. Tästä blogimerkinnästä jätin nyt kuitenkin kaksi kuvaa pois, sillä mun mielestä sarja on näin paljon tiiviimpi ja yhtenäisempi.

/

In 2010 when I took the first portraits of other people for this series I still felt awkward about my own scars. Not so much about the scars itself, but to talk about them. Before that no one had asked much. Instead of a plain white studio space I wanted to photograph each person in his or hers home. I thought that it would bring more intimacy to the photos and also make the shooting situation as relaxed as possible. By spring 2011 I had photographed nine people besides of myself. However, for this blog post I left out two photos, as I think the series is more coherent this way.

Siitä en tiedä tuleeko tämä sarja vielä joskus jatkumaan vai ei, mutta sen myönnän, että aihe houkuttaa mua edelleen hyvin paljon.

/

I have no idea, if I'm gonna continue this series and project some day or not, but I admit that I'm still very strongly fascinated by the theme.