Pietarista.

Olin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa ikinä Pietarissa meiän valokuvaosaston ihmisten kanssa ja oli aivan mahtava reissu! Ehdin torstain ja sunnuntain välillä kokemaan ja näkemään niin paljon, että vaikee uskoa ja sade-ennusteista huolimatta kaiken kruunas onneks mitä lämpimin ja aurinkoisin kevätsää.

Mulla ei ollu varsinaisesti mitään ennakko-odotuksia tai suunnitelmia, et mitä tehdä ja minne mennä, joten oli tosi vapaa olo. Se oli aivan hurja tunne kun astuin torstaina yhdeltätoista illalla ulos junasta ja käveltiin sillan yli ja Nevski prospektia pitkin hostellille. Ei siinä osannu kun ihmetellä ja yrittää katsoa joka suuntaan, että ei vaan missais mitään.

Reissun aikana käytiin baareissa ja tanssittiin. Syötiin sushia ja opin vihdoin edes huterasti syömään puikoilla. Löydettiin hämmentäviä pieniä galleriatiloja ja näin kauniita kauniita valokuvia. Juotiin Hetan kanssa teetä pienen tunnelmallisen kahvilan kattoterassilla ja harhailtiin metroasemalla. Käytiin Marin kanssa kirpparilla vähän keskustan ulkopuolella ja ostettiin puoliks ihanat retroverhot, joista mun osuus päätyy hameeksi sekä löysin myös keltaisen mekon, joka kuitenkin vähemmän hohdokkaasti on merkkiä H&M. Lisäksi saunottiin lauantai-iltana banjassa, eli yleisessä saunassa ja juotiin skumppaa, sekä päädyttiin lauantai-sunnuntai -yönä ortodoksikirkkoon pääsiäisyöpalvelukseen. Siellä oli asteen mahtipontisempi ja vaikuttavampi meininki kun täällä. Ja tottakai käveltiin ja kuvattiin, käveltiin ja kuvattiin ja käveltiin vielä vähän lisää.

Meiän hostellin sisäpiha oli mitä jännin paikka!

Se on hassua miten mieleen jäi tosi voimakkaasti joitain juttuja. Nuoret parit suutelemassa kaduilla. Metrovaunu joka keinu ja huoju, niin että selässä tuntu kylmät väreet. Loputtomat ränsistyneet sisäpihat ja sisäpihan sisäpihat. Punaiset muovituolit kattoterassilla ja venäläisen pojan kännykkä, jonka soittoäänenä oli joku Leningradin biisi, jonka tunnistin. Suolakurkkujen onkiminen suuresta lasipurkista ja vodkan juominen aamukuuteen. Ja se vodkashotti joka vastasi määrältään viinilasillista. Seinillä olevat pyöreät maalaukset, joita pysty pyörittämään. Istuminen terassilla, jonka viereisen rakennuksen seinään oli maalattu järjettömän kokoinen tukaani. Sen tajuaminen, että baaritiskillä yhden naisen piti ensin kirjottaa lapulle, että haluan kaljan ja se lappu piti sitten antaa viereiselle naiselle joka oli tiskin takana ja joka luki lapun ja sitten rupes vasta tapahtumaan (sitä ennen ehdittiin seisoskelemaan hyvä tovi baaritiskillä ja ihmettelemään, että miks kukaan ei huomaa meitä).

Järjettömän hyvät fiilikset jäi tosta kaikesta ja tuntuu, että nyt tiedän edes vähän mitä on oikeesti olla kaupunkilainen. Rakastuin Pietariin ihan täysin ja haluun päästä tonne pian taas uudelleen, ja muuallekin Venäjälle.

Postailen vielä kunnolla valokuvia tuolta reissusta kunhan saan filmit skannailtua! Tuli kuvattua neljä täyttä rullaa, joten menee vielä hetki ennen kuin saan kaiken koneelle.