Viimeisen kuukauden aikana kertyneen kuvasaldon purkaminen vie varmasti aikaa, varsinkin kun kuvasin lähes täysin filmille, mutta aloitan niistä muutamista digikuvista, jotka otin viime viikonloppuna. Silloin raunioitunut Spreepark-huvipuisto heräsi henkiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja muuntautui illan tullen jättimäisiksi teknofestareiksi eli Luna Landiksi.
Wednesday, September 1, 2010
Luna Land
Palasin Helsinkiin viime yönä ja ei voi kun todeta, että Berliini oli upea ja meiän reissu sitäkin upeampi. Elokuu oli täynnä graffiteja, viiniä ja sitruunaolutta, pieniä kahviloita, mielenkiintoisia ihmisiä ja lukemattomia kasvoja, teknoa ja drum'n'bassia, kirpparilöytöjä, vihreyttä ja sadekuuroja, omenapiirakkaa, lukuisia kuvattuja filmirullia sekä pitkiä pitkiä aamuja ja sisäpihalta kantautuvia elämästä kertovia ääniä.
Viimeisen kuukauden aikana kertyneen kuvasaldon purkaminen vie varmasti aikaa, varsinkin kun kuvasin lähes täysin filmille, mutta aloitan niistä muutamista digikuvista, jotka otin viime viikonloppuna. Silloin raunioitunut Spreepark-huvipuisto heräsi henkiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja muuntautui illan tullen jättimäisiksi teknofestareiksi eli Luna Landiksi.





Viimeisen kuukauden aikana kertyneen kuvasaldon purkaminen vie varmasti aikaa, varsinkin kun kuvasin lähes täysin filmille, mutta aloitan niistä muutamista digikuvista, jotka otin viime viikonloppuna. Silloin raunioitunut Spreepark-huvipuisto heräsi henkiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja muuntautui illan tullen jättimäisiksi teknofestareiksi eli Luna Landiksi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Kiraa!! Hyviä kuvia, varsinkin maailmanpyörä ja pariskuntakuva, molemmissa hieno valo ja tunnelma! Onneksi onneksi joitakin asioita voidaan jatkaa täälläkin! :)
ReplyDeleteah Berliini:) ihania kuvia!
ReplyDelete