Berliini 1.8.-31.8.2010

Vihdoin kuvia Berliinistä! Skannailtavaa riittäisi vielä vaikka miten, mutta uskoisin, että tässä on suurin osa onnistuneimmista ja mielenkiintoisimmista otoksista mitä tuli siellä kuukauden aikana otettua.

Pentax Spotmatic 1.8/50mm + värinega

/

Finally photos from Berlin! There's still a lot to scan, but I think these are some of the best and most interesting photos I took there during that one month.

Pentax Spotmatic 1.8 / 50mm lens + color film

Kuvallista poljentoa.

Aika raskaalta tuntuva ensimmäinen varsinainen kouluviikko takana. Ollut intensiivistä, kuvauksen täytteistä, turhauttavaa, liian vähän unta, liian vähän ruokaa, liian paljon yöllistä kävelyä (Arabia-Kaisaniemi-Koskela), hetkittäistä euforiaa ja kuitenkin myös pieniä onnistumisen tunteita.

Sain keskiviikkona valokuvasarjan lähtökohdaksi kaksi sanaa - onnellisuus ja vimma. Päädyin siihen, että musiikki antaa parhaimmillaan erittäin onnellisen olon, niin soittajalle kuin kuuntelijallekin ja musiikkilajista hieman riippuen sekä soittoon, että musiikin tahdissa tanssimiseen voi sisältyä hirvittävä määrä intoa ja vimmaa. Aiheeksi valikoitui näin katumuusikot, ja laajemmin käsitettynä katutaiteilijat.

Kyseinen aihe on itseasiassa pyörinyt mun mielessä jo useamman vuoden ajan, mutta vasta nyt löytyi se tarvittava rohkeus tarttua toimeen ja lähestyä kunnolla näitä ihmisiä. Se on hurjaa miten paljon ujous ja arkuus voikaan rajoittaa ihmistä, ja samalla on hurjaa miten nopeasti voi myös voittaa omat pelkonsa kun aika vain on oikea. Nyt taisi olla todella oikea aika, sillä alkuviikosta vielä hirvitti lähestyä tuntemattomia ihmisiä kameran kanssa ja pyytää lupaa kuvata - nyt taas viikonlopun koittaessa tuntuu, että ei ole enää ongelmaa.

Nautin näiden ihmisten soitosta ja kuvaamisesta suunnattomasti ja tuun varmasti jatkamaan tän saman aiheen ja kuvasarjan parissa viikon tai parin kuluttua. Kun musiikissa on kunnon poljento ja meininki, niin eihän sitä voi olla hymyilemättä. Ja mikä parasta - näiden kuvien kautta kuulen edelleen haitarit ja torvet.

Nyt lähden kyllä kotiin päin paistamaan köyhiä ritareita ja nukkumaan!

Luna Land

Palasin Helsinkiin viime yönä ja ei voi kun todeta, että Berliini oli upea ja meiän reissu sitäkin upeampi. Elokuu oli täynnä graffiteja, viiniä ja sitruunaolutta, pieniä kahviloita, mielenkiintoisia ihmisiä ja lukemattomia kasvoja, teknoa ja drum'n'bassia, kirpparilöytöjä, vihreyttä ja sadekuuroja, omenapiirakkaa, lukuisia kuvattuja filmirullia sekä pitkiä pitkiä aamuja ja sisäpihalta kantautuvia elämästä kertovia ääniä.

Viimeisen kuukauden aikana kertyneen kuvasaldon purkaminen vie varmasti aikaa, varsinkin kun kuvasin lähes täysin filmille, mutta aloitan niistä muutamista digikuvista, jotka otin viime viikonloppuna. Silloin raunioitunut Spreepark-huvipuisto heräsi henkiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja muuntautui illan tullen jättimäisiksi teknofestareiksi eli Luna Landiksi.

It is all of these things and more.

Matkakuumeilen kokoajan, vaikka näen, että myös Helsinki on kaunis kesäiltoina. Kun voi kävellä hämärtyvässä illassa pieniä katuja tai istua parvekkeella kynttilänvalossa ja kuunnella kuinka junat kiitää ohi. Mutta kuitenkin näen mielessäni aivan muut junat kuin ne jotka matkaa tän kaupungin keskustaan. Näen ne jotka suuntaa rajan yli itään tai ne jotka kiemurtelee Euroopan halki kohti Balkania. Aina vain samat haaveet.

Todellisuutta on kuitenkin se, että viikon kuluttua suuntaan Berliiniin ja sanon kuukaudeksi heipat Suomelle ja tälle kaupungille. Se kaikki alkaa olla jo niin lähellä, että en edes huomaa, mutta hetki pitäisi kuitenkin vielä malttaa.

Ja malttaakseni nyt hetken skannasin kuvia reilun kahden viikon takaiselta Inkeroisten reissulta. Kuvasin siis Mamiya RB67:lla värifilmille, mutta koska en voi omalla skannerillani skannata noin suuria negatiiveja eikä koulukaan ole auki, niin piti tyytyä siihen mihin mun skanneri pystyi - eli rouheisiin mustavalkoversioihin. Syyskuussa sitten varmasti luvassa niitä varsinaisia värikuviakin, mutta nyt mennään näillä.

Kuvia kuukauden takaa.

Nää muutamat hassut kuvat sattuu kolahtamaan muhun jollain nurinkurisella tavalla. Varsinkin viimeinen sorsakuva.


Laiturikuvassa taas on oikeanlaista tunnelmaa.

Kuvausinnostus on ollu aika tiessään viime viikkoina ja oon ahdistukseen asti vältelly Café Helsinki 2010 -kuvausprojektia. En oo halunnu ottaa edes yhteyttä niihin kolmeen kahvilaan jotka mun täytyis kuvata, koska ei oo ollu mitään mielenkiintoa koskea kameraan. Eilen kuitenkin olin hetken aikaa mallina kun Alisa kuvasi yhdessä kahvilassa ja kun kamera jäi hetkeksi pöydälle niin ois niin paljon tehny mieli tarttua siihen. Se kadoksissa ollut into palasi ja nyt kävin tänään sopimassa yhdessä kahvilassa, että kuvaan siellä tällä viikolla. Kun vain tulis aurinkoa. Nyt on paljon rauhallisempi olo kun ei tarvitse enää vältellä tota kuvaushommaa. Kivaa kivaa.